LPK kellisti Lynxin

Lohikosken Pallokerho matkusti la 17.11. Ylitornioon Rovaniemeläisen FC Lynxin vieraaksi. Ottelu pelattiin Ylitorniossa, Rovaniemen huonon kenttätilanteen takia. Lynx oli ottelun selkeä ennakkosuosikki, olihan sillä mukana 3 pelaajaa, kesäfutiksen liigaporukasta, Rovaniemen Palloseurasta. Kerhon tilannetta ei helpottanut sekään fakta, että maalivahdin lisäksi matkassa oli vain kuusi kenttäpelaajaa.

Ottelu alkoi tasaisena. LPK:n taktiikkana oli sumputtaa omaa puolustusaluetta ja iskeä nopeilla vastaiskuilla. Alkuhaparoinnin jälkeen Lynxin maalipaikat olivat harvassa. Ei ollut LPK:llakaan montaa, mutta ne olivat selkeästi vaarallisempia. Vajaa kymppi oli pelattu, kun Kissat menivät johtoon pienen pyörityksen jälkeen. Minuutti siitä, Tero Kelhälä iski puolustusalueella ja sai pallon. "Kobra" ryntäsi maalia kohti ja puolustajan häirinnästä huolimatta pamautti vasurin kärkkärillä 1-1 tasoituksen. Loppuerä pelattiin tiiviisti molemmin puolin eikä maaleja tullut.

Toinen erä alkoi Kerholle tyypillisesti. Alle minuutti oli pelattu, kun rovaniemeläiset menivät johtoon maalinedustahässäkän jälkeen. Kotijoukkueessa alettiin odottaa Kerhon selkärangan natinaa, mutta jälleen vajaa minuutti johto-osumasta Valtteri Nieminen ja Ilkka Peltokangas juonivat sivurajapotkusta maalin, Jantteri maalasi ja Ile toimi syöttäjänä. Toinen jakso jatkui edelleen tasaisena, Lynx iski päätään LPK:n puolustusmuuriin ja Kerho kontrasi. Ottelun ratkaisu nähtiin puolen tunnin pelin jälkeen. Kerho sai vaparin sopivalta etäisyydeltä. Koko muu joukkue teki 2-vaparikuviota, mutta pallon takana ollut Nieminen ei siitä perustanut. Hän näki takanurkassa pallon mentävän aukon ja laukoi Jyväskylän ylpeyden ensimmäistä kertaa ottelussa 3-2 johtoon. Loppuerän Lynx yritti painostaa ja otti maalivahdinkin pois. Muutaman hyvän tilanteen se sai, mutta LPK-MV Juvonen hoiti torjunnat tyylikkäästi. Lopputulos FC Lynx 2, LPK 3

Ottelun piti olla täysin Lynxin, joukkue on liikkuva, nopea ja yksilöillä on paljon taitoa. Se ei kuitenkaan riitä LPK:n tasoista joukkuetta vastaan. Kerho osaa pelata taktisesti kypsästi ja jokainen pelaaja tietää mitä pitää tehdä. Vaikka Kerholta kaksi pelaajaa oli ylitse muiden, oli joukkueen vahvuutena se ettei pelissä heikkoa lenkkiä löytynyt.

Ottelussa palkittiin parhaana ja kolmella futsal-tähdellä kahden maalin Nieminen ja kaksi tähteä sai Juvonen. Kotijoukkueesta yhden tähden sai kapteeni Janne Petäjäjärvi.

FC Lynx – LPK 2-3 (1-1)
kokoonpano:Juvonen//Tolvanen-Kelhälä-Peltokangas-Pohjola-Nieminen-Juuti

LPK:n maalit: 10.08 1-1 Kelhälä // 21.19 2-2 Nieminen (Peltokangas), 30.14
2-3 Nieminen

virheet:
LPK 1/2
Lynx 1/4

Nieminen 2+0
Kelhälä 1+0
Peltokangas 0+1

tähdet:
3 Nieminen
2 Juvonen
1 Petäjäjärvi