JPS - LPK II

Avausturnauksen toiseen otteluun Andy käänsi pelikirjan ja kirjaili A6-paperin takapuolelle uuden kokoonpanon, jossa piikkin siirtyi Late ja laidalle Harri/Arttu-akseli. Tällä uudella ilmeellä lähdettiin sitten JPS:n kaatoon. Näemmä ensimmäisen ottelun seuraaminen pohjalta/penkiltä oli antanut uutta näkemystä Andylle sillä ensimmäisen erän jälkeen taululla komeili 0-5 lukemat LPK:lle suurimman osan joukkueesta osuessa kohtuullisesti maalipaikoista ja yhden osuessa erinomaisesti (päätyseinään).

Puoliajalla Mörskyä varoiteltiin joukkueen heikosta selkärangasta ja toisen erän alkuun LPK menikin jo 0-6 johtoon ja rupesi tuudittautumaan voiton tunteeseen ja illan Suomi-Azerbaizantamzam otteluun. Näinollen JPS pääsikin otteluun mukaan ja hiljalleen ottelu olikin taas jännittävissä 5-7 lukemissa ja LPK arvaili selkärankansa kestävyyttä. Loppuvihellys kuitenkin pelasti kerhon tällä kertaa. Ilmeisesti joukkueen olisi pitänyt säästellä hieman enemmän sillä toisen erän lopussa meinasi noutaja tulla. Tästä voi vain päätellä, että joku/jotkut pelaajista ovat tuhlanneet jossain vaiheessa syksyä energiaansa harjun lenkkipolulla. Onneksi ei kuitenkaan suurin osa, jotta päästiin maistamaan voiton huumaa.

Ykkösjoukkueen apulaisista sen verran, että Latelle jäi kuitenkin parannettavaa pelissään. LPK:n kahdeksasta maalista Late oli mukana vain seitsemässä. Onneksi sentään Pasi komppasi tehokkaasti avaten hyökkäyksen, josta tämä maali ilman Latea syntyi. Saa nähdä riittävätkö ykkösen poikien näytöt seuraavaan turnaukseen 16.12 vai lähetetäänkö pojat takaisin farmiin harjoittelemaan maalintekoa ja maalipaikkojen luontia.