LPK II:lle tasapeli ja voitto

Futsalin piirisarjan ottelut jatkuivat sunnuntaina 16.12. Leppävedellä. Jalkeille LPK valmentaja K. Rajala oli saanut iskukykyisen ryhmän, jossa pelaajia riitti kahteen kenttään asti.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Souls AC, joka iski innokkaasti pallolliseen pelaajaan kiinni. Pölyinen parketti ei myöskään suosinut LPK:n pelaajia ja peli meni pienen tilan vääntämiseksi. Molemmat joukkueet loivat hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistely oli molemmilta pääsääntöisesti yhtä huonoa. Kahteen kertaan kuitenkin molemmat joukkueet osuivat tolppien väliin, joten pisteet menivät jakoon lukemin 2-2.

Pelin komeimmasta maalista vastasi LPK:n oma Duracell-pupu Arttu Virtanen, jonka seitsemästoista kokeilu puolesta kentästä yllätti Souls maalivahdin, katsojat, vastustajat, muut kanssapelaajat, tuomarit, hallin henkilökunnan sekä Artun itsensä. Millintarkkaa viimeistelyä!

Toiseen peliin Kaitsu lähetti huonoimmat pelaajat (Virtanen ja Heikkinen) kotiin ja peliin lähdettiin tiiviimmällä kokoonpanolla. Torstain treeneissä ei LPK II turhaan tehnyt etunojia, linkkuveitsiä ja selkiä ja se näkyi ehdottomasti toisen pelin otteissa (toisin kuin ykkösen porukalla), sillä FCV:tä vietiin heti pelin alkuminuuteista lähtien. 0-1 johtomaali syntyi noin neljän sekunnin pelin jälkeen ja samaa ilotulitusta jatkui pelin loppuun asti. Kapellimestarina toimi Jani Kykyri, joka pöllytti verkkoa vasemmalla ja oikealla jalalla sekä päällä yhteensä neljä kertaa. Loppulukemat 2-7.

Pieni, mutta mielenkiintoinen tilasto myös kaivettiin esille pelien aikana, joka varmasti aiheuttaa ankaraa pohdintaa ykkösen seuraavaa kokoonpanoa ajatellen. Peleihin pitää aina valita voittava kokoonpano ja LPK II:n osalta tämä tarkoittaa sitä, että Kaitsu on mukana. Kai Rajala on nimittäin hävinnyt edellisen kerran futsal-pelin neljä vuotta sitten.

LPK II
Mörsky (mv)
Kettunen
Heikkinen
Kykyri
Paajanen
Törmälä
Juntunen
Virtanen
Rajala