FS CAMU - LPK 7-3 (3-1)

LPK:n paras puhti oli poissa viimeisessä sarjapelissä paikallisvastustaja FS CAMU:a vastaan. CAMU puollusti tunnollisesti ha hyökkäsi tehokkaasti, joka takasi 7-3 voiton. Viimeiset maalit CAMU viimeisteli LPK:n pelatessa ilman maalivahtia. Voitosta huolimatta CAMU:lle tuli pelistä myös huonoja uutisia, sillä kaksi CAMU:n pelaajaa loukkasi itsensä harmittavasti pelin aikana.

Kiitokset kaudesta kaikille futsalin ystäville ja tsemppiä CAMU:lle karsintoihin.

LPK II pelasi kaksi peliä

LPK II pelasi piirisarjassa kaksi peliä lauantaina. Ensimmäisessä tuli tappio JPS:lle ja toisessa tasapeli Pamausta vastaan. Piirisarjan viimeinen turnauspäivä pelataan viikolla seitsemän.

LPK - AC Stoppi 5-3 (0-0)

LPK ja AC Stoppi pelasivat jännittävän futsal-pelin, joka kääntyi lopulta kotijoukkueen voittoon. Ensimmäinen puoliaika oli maaliton, vaikka LPK osui pariinkin otteeseen maalipuihin. Toisen puoliajan aluksi Stoppi karkasi 0-3 johtoon LPK:n tuskaillessa edelleen maalinteon kanssa. Sitten maalihanat aukesivatkin ja oltiin yhtäkkiä tilanteessa 3-3. 4-3 johtomaali tuli minuutti ennen loppua ja 5-3 tyhjään maaliin Stopin pelatessa ilman maalivahtia. Makea voitto LPK:lle.

LPK - Gepardi 7-5 (4-3)

LPK avasi vuoden 2007 voitolla, kun Gepardi kaatui loppiaisen jälkeisenä pelatussa ottelussa 7-5. Peli oli koko ajan LPK:n hallussa, mutta Gepardi sinnitteli silti hyvin mukana. Pelin luonne kuitenkin muuttui jo ensimmäisellä puoliajalla, kun LPK:n maalivahti loukkaantui ja pelin loppuajan tolppien välissä maalia vartioi kentältä maalivahdiksi komennettu pelaaja. Seuraavassa pelissä lauantaina LPK kohtaa AC Stopin.

Hyvää joulua!

Lohikosken pallokerho toivottaa kaikille jalkapallon ja futsalin ystäville sekä molemmille kannattajilleen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

LPK:lle voitto ja tappio vieraspelikiertueelta

LPK otti kolme pistettä viikonlopun kaksi vieraspeliä sisältäneeltä kiertueelta, joka kohdistui Porvooseen ja Helsinkiin. Lauantaina LPK voitti Porvoon Akilleksen numeroin 3-5 (1-3). Akilles-pelissä LPK oli selvästi kotijoukkuetta parempi, joka jäi aseettomaksi, kun avainpelaajat pidettiin kurissa. Sunnuntain MaKu-pelissä LPK oli kahden maalin verran huonompi. Pelin loppunumerot olivat 4-2 (1-0). Parempi joukkue vei sunnuntaina voiton, mutta tasapeli ei myöskään olisi ollut suunntaton vääryys, sillä paikkoja ja pomppupalloja tuli pelin aikana molemmille joukkueille aika paljon.

LPK:n kolme viimeistä sarjapeliä pelataan ensi vuoden puolella, jotka kaikki pelataan myös Jyväskylässä. LPK:n seuraava peli on sunnuntaina 7.1., jolloin vastaan asettu Toijalan Gepardi.

LPK II avasi pistetilin

LPK II pelasi kauden toisen turnauksen futsalin piirisarjassa. Lue lisää otteluraporteista.

LPK - KylVe 4-2 (4-0)

LPK oli etevämpi Kylmäkosken Veikkoja vastaan käydyssä pelissä numeroin 4-0. Pelin ratkaisu nähtiin jo ensimmäisellä puoliajalla, jonka jälkeen LPK johti peliä 4-0. Toisellakin puoliajalla LPK:lla oli paikkoja, mutta maalinteossa onnistui ainoastaan KylVe. Seuraavana viikonloppuna LPK pelaa kaksi vieraspeliä - toisen Porvoossa ja toisen Helsingissä.

Zenith - LPK 4-4 (3-1)

LPK pelasi kolmannen perättäisen tasapelin, kun pisteet menivät jakoon vieraspelissä Zenith Myllypuroa vastaan. Pelin ensimmäinen puoliaika oli jälleen LPK:lta vaisu, mutta toisen erän nousun ansiosta Helsingin reissulta ei tarvinnut palata aivan tyhjin käsin. Seuraavassa pelissä LPK kohtaa Huhtasuolla KylVe:n.

Gepardi - LPK 5-5 (3-1)

LPK pelasi toisen 5-5 tasapelin saman viikonlopun aikana, kun Gepardi-LPK ottelu päättyi pistejakoon Toijalassa. LPK oli ensimmäisen puoliajan jälkeen 1-3 tappiolla, mutta nousi vielä 4-5 johtoon. Gepardi kuitenkin tasoitti viime hetkillä ja oli vielä mennä ohikin, mutta LPK:n maalivahti Petri Peuran torjunnat pitivät maalin puhtaana.

LPK - FS CAMU 5-5 (3-1)

Futsalin Jyvässide Derby päättyi tiukan väännön jälkeen tasalukemiin 5-5. LPK johti peliä aina loppuminuuteille saakka, mutta CAMU väänsi itsensä tasoihin viime hetkillä. Jyväskylän futsal-herruudesta taistellaan seuraavan kerran tammikuussa.

LPK II avasi kauden

LPK II avasi kauden kahdella tappiolla. Parempaa on kuitenkin luvassa, kun ruosteessa olleet kuviot saadaan jälleen hiottua kuntoon ja viimeisetkin pelaajat kaivettua naftaliinista seuraavia turnauksia varten. Lue lisää otteluraporteista JPS-LPK II ja LPK II-Pamaus.

LPK - Akilles 4-6 (1-0)

LPK taipui Porvoon Akillekselle numeroin 4-6. Monista poissaoloista huolimatta, peli oli LPK:lta parempaa kuin kauden aiemmissa peleissä, mutta silti harmittavasti se ei tällä kertaa riittänyt voittoon. Tulevana viikonloppuna LPK kohtaa lauantaina paikallisvastustaja FS CAMU:n sekä sunnuntaina Toijalassa Gepardin.

AC Stoppi - LPK 10-2 (4-1)

LPK kävi ottamassa AC Stopilta kuokkaan 10-2.

KylVe - LPK 2-3 (2-0)

LPK toi Toijalan tulijaisina kolme sarjapistettä, kun Kylmäkosken Veikot kaatui numeroin 2-3. Ensimmäinen puoliaika oli säälittävää käveleskelyä ja ihmettelyä, jonka jälkeen kotijoukkue johti maalein 2-0. Toisella puoliajalla LPK otti pelin hallinnan täysin itselleen. Vastustaja oli väännettynä täysin siltaan, mutta lukuisista paikoista huolimatta maaleja syntyi vain kolme. Onneksi ne riittivät tällä kertaa täyteen pistepottiin. Makea voittomaali syntyi n. 30s ennen pelin loppua.

KylVe – LPK ennakko

LPK matkustaa tulevana viikonloppuna vieraspelimatkalle Toijalaan, jossa vastaan asettuu naapurikunnan monitoimisalia käyttävä Kylmäkosken Veikot (KylVe). KylVe sanoo joukkuekuvauksessaan luottavansa tiukkaan puolustukseen, joukkuepelaamiseen, sekä rautaiseen joukkuehenkeen. Teemat ovat siis pitkälle samoja, joita myös LPK:ssakin on painotettu tänä vuonna.

LPK ja KylVe ovat kohdanneet kaksi kertaa aiemmin kaudella 2004-2005, jolloin LPK oli kotiottelussaan 6-3 parempi, mutta vieraspelissä tuli kuokkaan numeroin 8-2. Vieraspelin monet muistavat myös hallivuorosotkuista (ei ollut KylVen vika), joka viivästytti pelin alkua ja sai monet nuoret salibandy-tytöt raivon partaalle sekä lehtien yleisöosastot pursuamaan tulikivenkatkuista palautetta. Samaisella kaudella KylVe eteni liigakarsintoihin asti (sarjan toinen sija PoPa:n jälkeen), josta tuliaisina oli kolme tappiota. Viime kaudella taas loppukiri viimeisissä peleissä esti KylVen putoamisen sarjaporrasta alemmas.

Sarja-avauksessaan KylVe voitti Porvoon Akilleksen vieraissa 3-6.

LPK - MaKu 5-10 (1-2)

Viikonlopun toiseen peliin LPK sai jalat jokseenkin vetreäksi, mutta pääkopassa näytti olevan väsymystä sitäkin enemmän. Tästä johtuen MaKu pisti kuulan LPK:n verkkoon kymmenen kertaa, joista suurin osa siis johtui LPK:n omista helpoista virheistä. Toisen puoliajan ilman maalivahtia pelaaminen toi LPK:n vielä kahden maalin päähän, mutta siihen kiri loppuikin. Seuraavassa pelissä LPK matkustaa Toijalaan KylVe:n vieraaksi.

LPK - Zenith 3-1 (2-1)

LPK avasi futsal-kauden 06-07 3-1 kotivoitilla Myllypuron Zenithistä. LPK:n voiton avaimet olivat kopissa ennen peliä soitettu rock n roll. Lisäksi webmaster kiittelee taktiikkaosastoa erinomaisesti hoidetusta kentän moppauksesta. Taktiikkapalaverissa oli näet sovittu, että kenttä mopataan päästä päätyyn, eikä perinteiseen tyyliin sivulta sivulle. Moppauksen hoiti mallikkaasti LPK:n ammattimies Möttönen, J. Larun avustaessa tyylikkäästi. Aitoa suomalaista talkoohenkeä on tämä.

Futsal-kausi 06-07 käynnistyy

Tulevana viikonloppuna pyörähtää käyntiin kauan odotettu Futsal-ykkönen, jonka LPK aloittaa kahdella kotipelillä. Lauantaina LPK:n vieraaksi saapuu Zenith Myllypuro Helsingistä. Ottelu alkaa Huhtaharjulla 16:00. Myös sunnuntainen LPK:n vastustaja on Helsingistä. Peli Marmiksen Kuulaa eli MaKua vastaan alkaa samaisella Huhtaharjulla klo. 15:00. Kaikista innokkaimmat salipallon ystävät käyvät katsomassa myös lauantaina 13:00 pelattavan FS CAMU-MaKu ottelun.

Viikonlopusta on tulossa LPK:lle haastava, sillä molemmat vastustajista ovat perinteisesti hyvin pärjänneitä joukkueita. Myös hieman kangerrellen sujuneet viimeiset harjoitukset ovat jättäneet koko joukkueelle miettimisen aihetta.

Otteluiden tuloksia voi seurata teksti-TV:n sivulta 289 tai osoitteesta www.futsal.fi. LPK:n pelien taatusti puolueelliset otteluraportit löydät luonnollisesti näiltä sivuilta. Tervetuloa seuraamaan myös paikanpäälle Huhtaharjulle miten LPK:n käy!

LPK - FS CAMU 6-4 (3-2) ja 9-9

La 12.10 LPK - FS CAMU kohtasivat treenipelin merkeissä, jossa pelattiin 2x20min ja vielä 10min lisäerä päälle. LPK oli kahdessa ensimmäisessä erässä numeroin 6-4 etevämpi, mutta lisäerässä CAMU vei pidemmän korren.
LPK - KaDy 2-2 (ja. 3-2)

LPK pelasi odotetun sekavasti kauden ensimmäisen harjoituspelinsä KaDya vastaan. Uusien kuvioiden ja kentällisten kokeilu toi myös oman sävynsä peliin. Eikä vastustajakaan aivan vastaantulija eri sarjatasosta huolimatta ollut - päinvastoin. Molempien joukkueittein maalivahdit pelasivat maalissa mallikkaasti, joten peli jäi tekopaikoista huolimatta vähämaaliseksi. Torstaina 12.2. LPK kohtaa harjoituspelissä FS CAMU:n.