Lohikosken PalloKerho otti komeasti, ja enemmän kuin ansaitusti, turpaansa sarjanousija Vihtavuoren Pamaukselta. Seitsemän kertaa pallo noukittiin Pallokerhon maalista. LPK ei pystynyt kuin heiluttelemaan valkoista lippua, täysin ylivoimaisen vastustajan edessä.
0 – 2 tilanteessa Kerho sai kertaalleen pallon ViPan maaliin, mutta tuomari Koistinen päätti kuitenkin nähdä tilanteessa paitsion - avustavankin erotuomarin ihmetellessä.
Kerho ei siis missään vaiheessa päässyt peliin sisälle, vaan Pamaus käytti erinomaisesti omia vahvuuksiaan. Paremman pääpelin turvin Pamaus voitti 98% kaikista ilmapalloista ja huomattavasti aggressiivisemman sekä fyysisemmän asenteen turvin 96% muista kaksinkamppailuista. LPK:n pikku hiljaa turhautuessa, Pamaus teki maaleja tasaiseen tahtiin. Osumat syntyivät 5., 27., 41., 46., 61., 72. ja 75. minuutilla. Lohikosken ainoat tilastomerkinnät kirjautti itselleen Hannu Kettunen, kaksi varoitusta ja suihkuun.
”Muuten hyvä, mutta ei onnistumisia”, kiteytti Kerhon Tero ”Platon” Lindholm. Lindholmin onnistumiset jäivät todella vähiin, kun ensimmäinen vaihto suoritettiin jo ennen aloitusvihellystä. Huhut joukkueen sisäpiiristä kertoivat, että vaihtoa olisi edeltänyt jonkin asteinen kapteeni Törmälän pitämä kurinpalautus Lindholmille. Jopa luiden murtumisesta huhuttiin. ”We have no bananas here in Finland”, pystyi Kerhon toinen ajattelija Tero ”Sokrates” Kelhälä kommentoimaan.
Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Toimituksesta onnittelut 35 vuotta pelipäivänä täyttäneelle Ari Väänäselle! Pian alkaa myös LPK:n ikämiestoiminta näyttämään mahdolliselta. ”No olihan tämä aikamoinen lahja joukkueelta pelata näinkin hyvin. Kiitti vaan!! Ai niin, minä syötin sen ekan pelin tasoituksen!”, puhkui päivänsankari Väänänen.
LPK: Juvonen, Juuti (45. Kykyri), Rajala, Väänänen (45. Montonen), Väliverronen (75. Herranen), Lindholm (0. Salokangas [45. Laitinen]), Törmälä, Kelhälä, Kettunen, Kontsas (45. Viurra), Saari (60. Ketola)
Jalkapallo
Futsal
Seura
Lumifutis