Kevätkierroksen päätöspelissä LPK matkusti Vihtavuoron Pamauksen vieraaksi Laukaaseen. Edellisellä vierailulla kaudella 2004 LPK haki pisteet samalta kentältä lukemin 2-3, mutta tällä kertaa samanlaisesta pelistä ei ollut tietoakaan. Vaihtomiehiä oli lista täynnä, joten valinnan varaa miehistön suhteen oli. Myös sää oli ihanteellinen ottelulle. Toisin kuin LPK:n pelaajat, pelikenttä oli hyvässä kunnossa.
Vuotta aikaisemmin pelin ratkaisijana ollut Pablo Viurra oli terävä jälleen pelin alussa, mutta koko kauden koko joukkuetta vaivannut maalinteon vaikeus vaivasi yhä ja tolppaa lähemmäksi maalia Pablokaan ei palloa saanut. Ylimääräisiä paineita Pablon niskaan ilmeisesti toi kunniatehtävä kirjoittaa otteluraportti pelistä. Tämä luova työ on edelleen kesken ja siksi viikkojen odottelun jälkeen webmaster päätti julkaista tämän väliaikaisen raportin luettavaksi Pablon teosta odoteltaessa.
Ensimmäisen puoliaika meni suurin piirtein seuraavasti: Pamaus teki kaksi maalia ja LPK ei yhtään. Toisella puoliajalle Pamaus iski vielä kerran LPK:n edelleen tuskaillessa hyökkäyspelinsä kanssa. Edes LPK:n David Ginola Jukka Laru ei saanut tartutettua tuttua "Ilon kautta" filosofiaansa joukkueen hyökkäysten rakenteluun, vaan hyökkäyspeli oli mielikuvituksetonta ja kankeaa.
Yhtenä syynä pelaajien kankeuteen tässä pelissä lienee ollut se, että monet pelaajat olivat treenanneet itsensä jumiin valmistautuessaan tulevaan 7-otteluun, sillä niin tuskaiselta liikkuminen kentällä näytti. Erityisesti kumppanukset Kelhälä ja Juntunen oli nähty useasti iltaisin harjoittelevan aitajuoksua useiden tuntien ajan.
Pelin jälkeen valmentajakaksikko päätti, että syyskierroksesta varten LPK:n peliä lähdetään parantamaan tieteellisten menetelmien avulla. Valmentaja E. Lehtinen lupasi hankkia Kyllön Terveysasemalta kärkimiehille ja laitalinkeille Diabamia, jolla ylimääräistä hyökkäysten hätäilyä karsitaan. Puolustuspelaajille Erkka aikoi hankkia joitakin "vitamiineja" entisen DDR:n alueelta. Maalivati Juvosen kipulääkkeen annostusta tullaan nostamaan 1600 milligrammaan per puoliaika tai sitten siirrytään kokonaan suonen sisään annettavaan morfiiniin. Keskikentän keskustan miesten ongelmiin ei lääketiede ole vielä pystynyt löytämään lääkitystä, joten tällä alueella edetään saattohoidosta tutuilla periaatteilla.
Valoa tunnelin päässä on myös näkyvissä siinä, että Petteri "Dieter" Juuti teki paluumatkalla päätöksen kasvattaa muiden oikein pelimiesten malliin pitkän takatukan. Jatkossa Petteriä voidaan siis peluuttaa myös ajoittain keskikentän keskustassa, josta joukkueelle tulee varmasti olemaan merkittävää apua.
Handels Bankenin tähdet:
*** Möttönen ** Törmälä * Viurra
Jalkapallo
Futsal
Seura
Lumifutis