Pablo pelasti pallokerhon päivän

JIlves - LPK 0-2 (0-0)

Tapahtumaketju sai alkusysäyksen 26.5.2006 klo 17.00. Siis 4 tuntia ennen Lordin astumista lavalle ja 5 tuntia ennen Radio Suomen "Yömyöhä" -ohjelmaketta. Vettä satoi ja kaikkia huvitti pelata palloa. Autot navigoivat itsensä suorinta tietä Alakulmalta Jämsänkosken viheriölle (Teitsi oli kuuntelemassa korttiennustusta Tampereen YO-talolla ja laulamassa poikakuoron kera länsirannikolla) ja vesisadetta ei sen koommin nähty. Niinpä (3 euroa sisäänpääsystä maksaneelle) kotiyleisölle katettiin viheriölle 22 atleettia kellon kajahtaessa seitsemästi.

Heti pelin alussa Ilves pääsi kuin varkain hyvään tekopaikkaan, mutta vierailijoiden onneksi maalilta vältyttiin. LPK hallitsi jokseenkin puoliajan ensimmäistä puoliskoa ja Ilves toista. (3 euroa sisäänpääsystä maksanut) kotiyleisö haukkoi henkeään kun Lutakon orhi Ilkka Peltokangas yritti spurtata "full ahead" ilman lihasten suostumusta. Niinpä ensimmäisen erän pöytäkirjamerkinnät jäivät Möttösen varoitukseen ja (pöytäkirjan mukaan 78. minuutilla tapahtuneeseen !?!?) Ilen ja Harri "nuhanenä" Heikkisen vaihtoon. Ilveksen kulman jälkipompuilla pallo kävi jo melkein maalissa, mutta Tero "Keho" Kelhälän hartiat olivat tiellä. (3 euroa sisäänpääsystä maksaneesta) kotikatsomosta kuului vaisu "eikö se ollut käsi" -kysymys ja Ilveksen pelaajat huusivat käsivirhettä. Tuomari ei nähnyt tilanteessa virhettä, joten Ilvekselle jäi tilanteesta käteen ainoastaan jossittelumaali. Jämsänkoski 8, etelälounas 5, 50, pilvistä. Maalit 0-0, jossittelumaalit 1-0.

Toiselle puoliajalle LPK:n toppari Kimmo "Kylmis" Tolvanen peitti kätösensä pikkumustiin hansikkaisiin ja Mörsky Jr. puki päälleen LPK:n fanipaidan, joten peli oli käytännössä sitä myöten selvä. Päivän aikana rouva Fortunalta selkäänsä saanut Pablo "apinat vapauteen" Viurra puski ensin Mikael Möttösen vauhdikkaan laitanousun jälkeen 0-1 66 peliminuutin jälkeen ja jatkoi näyttäviä suorituksiaan iskemällä toistamiseen (3 euroa sisäänpääsystä maksaneen) kotiyleisön harmiksi Lauri "alkulämpö" Berlinin hyvästä esityöstä vartin myöhemmin. Maalien välissä (tai ehkä aikaisemmin) LPK tasoitti jossittelumaalit 1-1:een, kun Berlin otti pallon, vei sen 20 metriin ja tykitti yläriman alareunaan. (3 euroa sisäänpääsystä maksaneesta) yleisöistä pääsi "eikö se ollut maali" -kummastus. Lopun lähestyessä jämsänkoskelaiset pääsivät kulman jälkitilanteesta kolauttamaan Jaakko "Nollapeli" Mörskyn vartioiman maalin ylärimaa, mutta sen parempaan eivät isännät Jämsänkosken koleassa illassa tällä kertaa pystyneet. Jämsänkoski 5, länsi 8, 40, pilvistä. Maalit 0-2, jossittelumaalit 1-1.

Jos peli pitäisi kiteyttää yhteen lauseeseen, se menisi jotakuinkin näin: LPK voitti, sillä Ilves oli selvästi nuorentunut aikaisemmista kausista, mikä näkyi pelaajien pehmeydessä ja hermostuneisuudessa, josta seurasi se, että LPK pääsi pelaamaan omaa peliään, joka tosin sekoili ajoittain, osaksi Oinaalan hyväkuntoisesta, mutta märkänä liukkaasta kentästä johtuen, ja pallon hallussapito onnistui edellisiä pelejä paremmin, johtuen siis myös vastustajan heikkoudesta, ei pelkästään LPK:n hyvyydestä, ottaen kuitenkin huomioon sen, että kisaisännillä oli myös muutamia hyviä paikkoja, kuten myös vierailla maalisuoritteeseen päätyneiden tilanteiden lisäksi, mikä sinänsä varmasti viihdytti (3 euroa sisäänpääsystään maksanutta) yleisöä.

Jämsänkosken Ilvekselle voisi tämän esityksen perusteella povata kesän lopuksi paikkaa sarjan häntäpäästä, mutta nuorien kavereiden puurokuurin jälkeen ja pelirutiinin kasvettua saattaa joukkueesta kehkeytyä vielä kova pakka. Jämsänkoskella taustat kun tuntuvat olevan kunnossa; ennen peliä soi huono musiikki, Huhtasuon "viheriö" kalpenee Oinaalalle heti aloitusvihellyksessä, kuuluttaja pitää sisäänpääsystä maksaneet katsojat ajan tasalla ja puoliajalla tuoksuu grillimakkara. Siis aitoa Suomalaisen urheilujuhlan tuntua!

LPK:n helsinkiläiset fanit juhlivat 2-0 voittoa laulamalla yhteiskaraokea Kauppatorilla. Kuulemma.

Samcomin tähdet:

 *** Pablo Viurra
 ** Lauri Berlin
 * Mikael Möttönen

Maalit:
0-1 Pablo Viurra (66 min)
0-2 Pablo Viurra (81 min)

LPK:
Jaakko Mörsky
Marko Juntunen
Kai Rajala
Petteri Juuti
Tero Kelhälä
Ilkka Peltokangas -> Harri Heikkinen (28 min???)
Kimmo Tolvanen
Ville Törmälä
Lauri Berlin
Mikael Möttönen
Pablo Viurra -> Jari Lehtinen (87 min)