LPK - PaRi 0-2 (1-5)

8.6.2006: PaRi haki revanssin LPK:sta Huhtasuolla

Aurinko paistoi ja Huhtasuon kentän nurmi oli poikkeuksellisen hyvässä kunnossa, joten puitteet ottelulle olivat hyvät. Tasaisen vartin puurtamisen jälkeen, ottelun 16 minuutilla LPK:lla oli loistotilanne mennä ottelussa johtoon, kun Lauri ”Late” Berliini syötti soolonsa päätteeksi maalin keskelle unohtuneelle hyökkääjälle, jonka yhdenkosketuksen kuoletus kimposi maalin yli. Ottelu ehti vanheta 21 minuutille, kun Riennon Lauri ”Larppa” Kervinen pääsi vastustamattomasti viimeistelemään ottelun avausmaalin. Maalia edelsi PaRi:n puolustajan loistava ristipallo, jonka Larppa otti ammattimaisesti haltuun ja sivalsi vänsterilla kohti LPK:n maalin takanurkkaa, mutta 10 cm perässä ollut LPK:n puolustaja sai jalkansa vedon eteen niin, että pallo meni etutolpan kautta sisään ohi hölmistyneen LPK:n veskarin. LPK:lla oli hyvä mahdollisuus tasoittaa peli ottelun 43 minuutilla, kun armottoman painostuksen jälkeen pallo ajautui LPK:n pelaajalle 7 metriin PaRi:n maalista, mutta pelaaja oli tilanteessa täysi nolla ja laukaisu suuntautui koivikkoon. Jotteivat maalipaikat ja tapahtumat täysin loppuisi, niin minuuttia myöhemmin samainen epäonnen soturi yritti syöttää LPK:n puolustuksen tukijalalle, mutta kärkituikkaus suuntautui 1,5 metriä ohi kohteesta, mikä vapautti Riennon Larpan tekemään jo ottelun toisen maalinsa ja peli olikin hetkessä vieraille jo 0-2, joissa lukemissa siirryttiin puoliajalle.

Toiselle puoliajalle LPK teki muutaman taktisen vaihdon ja LPK hallitsikin puoliajan alkuminuutteja, mutta kesken LPK:n painostuksen pääsi LPK:n puolustuksen oikealta laidalta ottelun 61 minuutilla Petri Kemiläinen pistämään kuulan sisään veskarin re-boundin kautta numeroiksi 0-3. Kemistäkin näyttää tulevan hyviä pelaajia. Tämän jälkeen LPK vaikutti alistuneen kohtaloon ja PaRi alkoi hallitsemaan toisen puoliajan tapahtumia. Ottelun 85 minuutilla PaRi:n kapteeni Petteri Muotka oli eksynyt hyökkäyksen kärkeen ja sivalsi taidokkaasti takanurkkaan numeroiksi 0-4 LPK:n keskikenttäpelaajan estelyistä huolimatta. Ottelun toisella puoliajalla nähtiin myös dramatiikkaa kun LPK:n Amin Asikainen tyrmäsi PaRi:n Sebastian Sylvesterin kevyellä sipaisulla. Tilanne alkoi kulmapotkutilanteessa, jossa Sylvester haastoi Idin lähikamppailutilanteeseen, mutta ottelu päättyi yhtä nopeasti kuin se alkoikin isälliseen huomautukseen, että Idiä ei tönitä. Sylvesterin leirissä sipaisu katsottiin laittomaksi eli ns. vyönallelyönniksi, mikä aiheutti vastustajan leirissä tunteiden kuohuntaa. Ottelun 86 minuutilla LPK:lla oli mahdollisuus kaventaa tylyjä numeroita 11 metristä, mutta tällä kertaa K.Rajalan varmaakin varmempi vasuri ei yllättänyt hyvin pelannutta Joni Hiekkataipaletta. Sen sijaan PaRi onnistui Gary Paukun upean soolon jälkeen viimeistelemään lukemiksi jo 0-5 ottelun 90 minuutilla. Ottelun lisäajalla LPK sai vielä toisen rangaistuspotkun, jonka pelaajavalmentaja Jari ”Lelu” Lehtinen sijoitti tarkasti maalin ylänurkkaan lukemiksi 1-5. Tämän jälkeen pallo keskelle ja ottelu oli käsitelty pois lukien pieni jälkipeliepisodi koskien Idin ja Sylvesterin lähikamppailutilannetta.

Samcomin tähdet

 *** Miksu
 ** Tero
 * Lauri