EM-kisojen television katselijamääriin on tulossa hetkellinen notkahdus, kun LPK jatkaa Kolmosta ke 11.6 klo 20.00 Huhtasuolla. Kakkosessakin vierailleen ja sittemmin Kolmosen ja Nelosen väliä seilailleen "suurseura" KeuPan ja LPK:n voimasuhteet ovat Kolmosessa vuosien mittaan vaihdelleet paljon, joten lähtökohdat tämän hetkisen nokkimisjärjestyksen selvittämiseen ovat mielenkiintoiset.
Perinteisesti värikkäitä ottelutapahtumia kotikentällään järjestänyt KeuPa saapuu Huhtasuolle vain rahtusen vaatimattomampiin puitteisiin plakkarissaan 7 pistettä 6 ottelusta. Tasapelipinna Kolmosen kenties suurimpana ennakkosuosikkina pidettävältä FCV:ltä oli osoitus, mihin viime aikoina hieman alavireisesti esiintynyt KeuPa parhaimmillaan pystyy. LPK:n pulssi on vasta palaantumassa ennalleen viidennen peräkkäisen voiton tuottaneen HuKi-klassikon jäljiltä. 15 pisteen saldolla sarjan kakkospaikalla keikkuvan LPK:n päämäärät ja tavoitteet ovat tutut: saada pelaamisen ja tekemisen tasoa astetta korkeammalle.
Muutoksia ja yllättäviä käänteitä on varmasti luvassa, mutta edellisessä ottelussa saavutettuun yleisön viihtyvyyteen ei missään nimessä puututa. Tämän vakuudeksi LPK lupaa hinta-laatu -suhteeltaan varsin kilpailukykyisistä pääsylipuista rahat takaisin jokaiselle tyytymättömälle katsojille. Tervetuloa Huhtasuolle seuraamaan, joko ensimmäiset EM-kisojen taktiikkauudistukset näkyvät myös LPK:n pelikirjassa. Mikäli jotain sytykettä vielä kaivataan niin lisäväriä otteluun tuo LPK:n riveissä torjuva Matias
Lemmetty, joka siirtyi KeuPasta Jyväskylään vasta muutamia viikkoja sitten.
Ke 11.6. klo 20.00 LPK-KeuPa Huhtasuo
Monin paikoin muuttuneesta kokoonpanosta huolimatta LPK jatkoi Huhtasuolla edellisen ottelun konseptia mukaellen. Erikoistilanteiden puolustamista alleviivattiin ennen peliä, mutta sanoista on matkaa tekoihin ja KeuPa karkasi ensimmäisen vartin aikana jo kahden maalin johtoon kulmapotkutilanteista. Ensimmäinen puoliaika kuitenkin päätettiin tasalukemissa 2-2, kun ensin LPK:n Kimmo Tolvanen viimeisteli puolittaisen karkumatkansa päätteeksi ja sitten Lauri Berlin puski yhden Eemeli Vähäsöyringin lukuisista namuvapareista perille.
Toisella puoliajalla tarvittiin kaksi kylmää suihkua ennen kuin LPK syttyi taisteluun. Toivuttuaan KeuPan 2-3 johtomaalista ja yhden miehen vajaalle joutumisesta Kerho käynnisti viimeiselle 15 minuutille rallin, joka huipentui Jaakko Kotisaaren 89 minuutilla kulmapotkusta puskemaan 3-3 tasoitukseen. Kutakuinkin oikeutettu pistejako tässä on-off pelissä, jossiteltavat tilanteetkin olivat lähestulkoon tasoissa. Yli jäänyt kolmas piste menee tällä kertaa kiistattomasti KeuPan taustaporukoille.
LPK:n kokoonpano:
Lemmetty// Möttönen (`75 Turpeinen) - Rajala - Kotisaari - Kotiranta // Paajanen (`46 Kinnunen) - Törmälä - Luhta - Vähäsöyrinki // Tolvanen (`34 Juuti) - Berlin
LPK:n maalit:
1-2 (`28) Tolvanen
2-2 (`40) Berlin
3-3 (`89) Kotisaari
LPK:n kortit:
Möttönen, Luhta
LPK:n kentältäpoistot:
Luhta
LPK:n Handelsbankenit:
(HB)(HB)(HB) Eemeli Vähäsöyrinki
(HB)(HB) Jaakko Kotisaari
(HB) Lauri Berlin \\
Jalkapallo
Futsal
Seura
Lumifutis