Fanien viikkojen odotus palkittiin vihdoin, kun kauden avauksena tarjoiltiin “öl klassiko” HuKi-LPK. Uuden lipunmyyntiohjelmiston takia ottelun liput tulivat myyntiin vasta otteluaamuna ja innokkaimmat kannattajat olivat viettäneet edellisen yön teltoissa Lohareiden toimiston edessä. Huudosta ja lähes taukoamatta stadionia kiertäneestä aallosta päätelleen virtaa oli kuitenkin säästetty myös itse tapahtumaan.
Sensijaan itse joukkueella ei juuri virtaa näyttänyt olevan, kun tuomari vihelsi pilliin. Ensimmäisen vartin LPK oli vähintään askeleen, ehkä jopa kolmekin isäntiä jäljessä. HuKi liikutti tehokkaasti niin palloa kuin miehiäkin. Kun LPK sai pallon, vastahyökkäyksen mahdollisuus hukattiin kikkailemalla ja jos jollain ihmeen konstilla pallollisen ympärille saapuneista karvaajista päästiin läpi, niin syötöistä ehkä puolet menivät vastustajan lapaan. Myös tuore maalivahti aloitti epävarmasti. Isännät saivat pallon jo kertaalleen maaliin, mutta tilannetta edelsi petkuhuiputus käsivirhe ja tuomari hylkäsi sen. Painostuksen jatkuessa HuKin miehet taisivat jo huokaista helpotuksesta ja siirtää ajatuksia Giglin Marlinin tahmealle tanssilattialle.
Puntit tasoittuivat hieman ennen ottelun ensimmäistä maalia. HuKin Petteri Laahanen vei kaksi LPK -pakkia kahville ja pamautti pallon torjumattomasti yläkulmaan. Vastaiskua ei tarvinnut kauaa odottaa. LPK:n harmaisiin paluun tehnyt keskuspuolustuksen jyrä Kimmo Tolvanen kyllästyi keskikentän hyrräilyyn ja pisti pallon suoraan linjassa kärkkyneelle Lauri Berliinille. Late pisti pallon verkkoon ja lohariluotsi Lelu hymyili: “näin oli sovittu”.
Ja lisää oli tulossa. Vain kolme minuuttia edellisestä Ilkka Peltokangas antoi kahden käden kulman oikealta. Signaali oli selvä Lauri “Lentäjä” Berliinille, joka nousi 2000 metriin ja puski pallon täysin totaalisen vastustamattoman tarkasti yläkulmaan. “Ei treenattu, mutta sovittu” myhäili Lelu*.
Peli oli kääntynyt täysin ja nyt oli LPK:n vuoro myllyttää. HuKi oli kenties arvioinut kuntonsa väärin, mutta ottelun alkuminuuteilla nähty suuri liike oli kadonnut ja LPK pääsi varsin nopeiden laitojen ja kärjen avulla puhkomaan HuKin linjaa. HuKin hyökkäysyritykset puolestaan kaatuivat viimeistään itsevarmuuteensa ja hyvän vireen löytäneeseen maalivahti Antti Neuvoseen. Niko Törmällä oli jo pari potentiaalista tekopaikkaa aikaisemmin, mutta pallo löysi tiensä verkon perukoille puolen tunnin pelin jälkeen, kun pallo pelattiin oikealta laidalta muutamalla “klap-klap” -syötöllä Nikolle vasemmalle laidalle. Takuuvarma vasurin sisäterä ja Nikon luonteelle ominaiset riehakkaat tuuletukset.
Ensimmäisen puolikkaan loppu vartti olikin sitten taas tasapaksumpaa puurtamista eikä lisämaaleja nähty.
Puoliajalla seuraavaan Talent-kisaan valmistautuvat A-P ja Petteri pitivät näyttävän palloshown ja Niko teki tilaa harmaissa debytoineelle Joel Kolulle. Kun toista puoliaikaa oli pelattu seitsemän minuuttia Valtteri “Jalkapohja” Nieminen yllätti. Valtsu olikin hyökkäyksen kärjessä, terävästi läpisyötön perässä, pisti pallon ensin ainoan mukaan ehtineen puolustajan putkista ja sijoitti se varmasti ohi maalivahdin. Koko tilanteen aikana pallo ei koskettanut tiettävästi kertaakaan Valtterin kenkien pohjia.
Viisiminuuttia edellisestä ja Joel “Energiapatukka” Kolu karkasi HuKin noin puolet hitaammalta puolustuslinjalta Uula-Matti Laitisen läpisyötön perään. Pallo maaliin ja kädet ylös. Ammattimainen viimeistely mykisti HuKin ja katkaisi selkärangan.
Neljän maalin johdossa valmennusjohto uskalsi vaihtaa Uula-Matin Petteri Juutiin, jonka peliesityksiä suuremman huomion tuntui vievän vilustumiselta suojaava alennuslaarista löytynyt huomioväripipo. Peli jatkui päästä päähän aaltoilevana ja kumpikin joukkue hyökkäsi innokkaammin kuin puolusti. Reilu vartti ennen pelin päättymistä kevään harjoituksissa teknisillä taidoillaan säväyttänyt Roope Blomqvist ja “fanikatsomosta kentälle” -ohjelmassa jatkava Ari-Pekka Kokki vaihdettiin kentälle tuomaan uutta virtaa hyökkäyspäähän ja yhteensä kolmesta maalista vastannut parivaljakko Berlin - Nieminen pääsi suorittamaan loppuverryttelyä.
Ottelussa nähtiin vielä muutamia kutkuttavia maalipaikkoja, mutta huonot haltuunotot, vetelät viimeistelyt ja mainiot maalivahdit pitivät numerot muuttumattomina. Näin LPK riisui HuKilta ennakkosuosikin viitan ja polki sen Vehkalammen suohon murskalukemin 1-5.
Vaikka O-P:n yhden miehen tähtiraati piti kiinni vanhoista parroista, esiintyivät myös LPK:n uudet nuoret edukseen. Kaken kampa kävi keväällä katsastamassa kulmakunnan kundit kiitettävän kattavasti.
XXX Lauri Berlin
XX Ilkka Peltokangas
X Ville Törmälä
15 min 1 - 0 Petteri Laahanen
17 min 1 - 1 Lauri Berlin / Kimmo Tolvanen
20 min 1 - 2 Lauri Berlin /Ilkka Peltokangas
30 mín 1 - 3 Niko Tölrmä /Ville Törmälä
52 min 1 - 4 Valtteri Nieminen / Lauri Berlin
57 min 1 - 5 Joel Kolu /Uula-Matti Laitinen
HuKi: Marko Leppänen, Petteri Laahanen
LPK: Mikael Möttönen
Lauri Berlin > 73`Ari-Pekka Kokki
Ville Törmälä
Antti Neuvonen Mv
Mikael Möttönen
Kimmo Tolvanen
Jani Kykyri
Ilkka Peltokangas
Pasi Kaartinen
Niko Törmä > 46`Joel Kolu
Valtteri Nieminen > 73`Roope Blomqvist
Uula-Matti Laitinen > 60`Petteri Juuti
Teemu Paajanen
Marko Kallioinen
Jalkapallo
Futsal
Seura
Lumifutis