Erittäin kapealla ja kaksi päivää kokoon harsitulla rosterilla liikkeellä ollut LPK vei hienot vieraspisteet FC Keitelejazzilta. Ottelun kulku oli valmentaja Luhdan mukaan hyvin pitkälti pitkää ja perään molempien joukkueiden osalta. Ottelu eteni lievässä LPK -komennossa ja joukkue siirtyikin jo 12 minuutissa 2-0 johtoon Pablo Viurran ja Harri Heikkisen toimesta. Ennen taukoa molemmat osuivat vielä kerran. Ensin Keitelejazzin Alexis Nicolaou kavensi kahteen yhteen, mutta juuri ennen taukoa Viurra iski ottelun toisen ja kauden kolmannen maalinsa vieden vieraat taas kahden maalin karkumatkalle. Ensimmäisen jakson puolesta välistä lähtien aina loppuun saakka keskikenttä oli vahvasti LPK:n hallussa. Tähän saattoi osaltaan vaikuttaa myös ilmeisen Keitelejazzin avainmiehen loukkaantuminen ja siirtyminen sivuun.
Toisella jaksolla Nicolau kavensi taas, mutta Keitelejazzin kiri tyrehtyi viimeistään Tommi Kauton 62min:lla ottamaaan punaiseen korttiin. LPK niittasi vielä ottelun loppupuolella yhden maalin Joel Kolun toimesta. Mainittakoon, että kahdeassa Loharimaalissa esityön tekijänä hääri Niemisen Valtteri.
Kaiken kaikkiaan hyvä voitto ja nousu sarjassa kärkipään tuntumaan.
Kaken tilastopaja foorumilla.
Jalkapallo
Futsal
Seura
Lumifutis