Pisteitä tulee, ettei tiedä mihin laittais. LPK säilytti paikkansa nelosdivarin kuumissa keskikastin kahinoissa. Tappioita ei edelleenkään ole voittoja enemmän eikä maaliero ole miinuksella ja se on aina hyvä juttu.
Itse peliraportti tulee lonkalta ja kahdensadan kilomerin päästä, mutta jotenkin näin se kuitenkin meni... ehkä:
" LPK aloitti pelin hieman vastustajaa aktiivisemmin yrittäen liikuttaa palloa maassa. HuKi puolestaan tyytyi rikkomaan LPK:n puolustuslinjaa pitkähköillä palloilla. LPK:kin ote hieman taittui jakson kuluessa. Maalipaikkoja ei kumpikaan joukkue ensimmäisellä jaksolla liiemmälti luonut ja niin tauolle siirryttiin tasatuloksessa 0-0. Toisella jaksolla molemmilla joukkueilla oli paikkansa ja ensimmäisenä onnistui HuKi, kun 10 minuuttia jaksoa oli pelattu. Kallioisen Mikko toimitti pallon LPK -maaliin ja näin joutui tällä kertaa kolmella vaihtomiehellä ja jälleen melkoisesti rukatulla avauskokoonpanollaan liikkeellä ollut LPK takaa-ajajaksi. Paine kasvoi HuKipäädyssä ja kun 74 minuuttia oli kellossa tuli tasoitus. Peltokangas kynäili Törmälän tasoitusmaalin tekoon näin sai sinettinsä ottelun lopputulos 1-1. Kapteeni Törmälä on äitynyt kovaan maalivireeseen sarjan loppupuolella. Asmalammen Gattuso on osunut jo kolmessa matsissa putkeen. kannattaa muuten Soulsin pojat ensi viikolla varoa."
Näiden suurelta osin fiktiivisten sanojen jatkoksi hieman faktaakin foorumilla
Jalkapallo
Futsal
Seura
Lumifutis