Kauden avaus Vehkalammella alkoi LPK:n osalta takkuisesti ja Saarijärvi hallitsi peliä liikkuvalla ja yritteläällä pelillään. Vähitellen LPK:kin sai juonesta kiinni ja pallo ja varsinkin miehet sen lähettyvillä alkoivat liikkua paremmin. Tämän seurauksena ja Saarijärven poikien alakerran haparoinnin seurauksena saatiin muutama hyvä maalintekopaikkakin. Joel Kolu, Aki Pohjola ja Matti Simula olivat lähestulkoon läpiajoissakin, mutta maalia ei saatu aikaan.
Ensimmäisen erän loppussa ote siirtyikin taas Saarijärvelle, mutta tauolle meniin 0-0 tilanteessa.
Tauon jälkeen kentälle piti astua liikkuvampi ja enemmän pelaava LPK, mutta eipä tullut. Mikäli mahdollista, pallo liikkui entistä hitaammin ja Saarijärvi korjasi suuren osan ykkös ja kakkospalloista luoden vaarallisia maalipaikkojakin. Avausmaali nähtiin rajaheiton jälkitilanteesta, kun Saarijärveläisten veto hieman onnekkaastikin kimpoili LPK -maaliin. Hieman LPK tästä heräsi ja Joel Kolun hienon yksilösuorituksen jälkeen tuomitun rankkarin jälkeen tilanne olikin tasan 1-1. Rankkarin tanssahteli sisään Peltokankaan Ilkka. Maalin jälkeen löytyi taas LPK:lta hetkeksi liikettä, yritystä ja pallojen voittamista, mutta vähitellen ote kääntyi taas Saarijärvelle, jotka menivätkin LPK:n pelinavauksessa tapahtuneen haparoinnin jälkeen 2-1 johtoon. Tämän jälkeen ote oli täysin Saarijärvellä seuraavat 10min. Aivan lopussa LPK teki vaihtoja, nosti lisää porukkaa hyökkäykseen ja onnistui kuin onnistuikin rouhimaan itselleen ottelun toisen rankkarin. Tämän rankkarin pisti reppuun Viurran Pablo. Kokonaisuudessaan LPK:n parasta ja yritteliäintä peliä lienee ottelussa esittänyt Joel Kolu.
Ottelu siis päättyi näihin 2-2 lukemiin, josta enemmän tyytyväinen voi olla LPK. No, pistetili avattiin ja kausi saatiin alkuun, mutta ihan valmis ei paketti vielä ole. Tarkempia tilastoja foorumilla.
Jalkapallo
Futsal
Seura
Lumifutis