LPK-KaDy 3-1 (2-1)

Jätkät vähissä, tuomarit ottelun tasolla, mutta voitto tuli.

Varsinainen raportti katosi bittiavaruuteen, mutta osapuilleen näin se meni. Vemppa-autolasti ja naapurista paikalle pölähtänyt Berliinin Lauri takasivat sen, että LPK sai joukkueen jalkeille illan koitokseen. Ei KaDynkaan pelaajalista pullistellut, joten puntit olivat siltä osin tasoissa.
LPK oli ottelussa aktiivisempi ja hallitsevampi joukkue. Roope Blomqvist vei LPK:n johtoon, mutta LPK -puolustuksen pompottelun seurauksena KaDy tasoitti.
Neukka Neuvonen vei vielä isännät ennen taukoa johtoon. Toisella puoliajalla ei KaDyhirviö enää loharimaalia lähennellyt ja kun maalista kärkeen nostettu Neuvonen iski illan toisen osumansa, olivat loppulukemat 3-1 kotijoukkueelle.
LPK:lta kokonaisuudessaan aikaisempia parempi peli, mutta ei kannata edelleenkään takki auki rynnätä ainakaan tulevaan koitokseen Keiteleen jatsipoikia vastaan.

Tilastointia foorumilla