Souls AC-LPK 1-3 (0-1)

Meinas olla sielut tulessa, mutta lopussa sai loharilauma pelistä kiinni ja vei kolme pistettä.

LPK asteli kolealle ja sateiselle Vehkalammelle ehkä hieman takki auki. Sarjataulukkoa oli katseltu ja havaittu sielujen urheiluseuran majailevan sen tyvipäässä. Tästähän seurasi ainoastaan se, että LPK liikkui vastustajan mukaan eli koko lailla aneemisesti läpi ottelun aina viimeiselle parillekymmenelle minuutille asti.
Paikkoja LPK sai kaikesta huolimatta luotua jo ensimmäisellä jaksollakin useampaankin maaliin. Kapteeni Törmälällä oli pari avointa laukaisupaikkaa ja ylähirteen osunut vapari, Niemisen Valtteri laukoi kertaalleen vaarallisesti ja aiheuttipa Pablokin vastustajan puolustuksessa silloin tällöin pientä hässäkkää. Omaa varsinaista peliä LPK ei kuitenkaan missään vaiheessa saanut kunnolla rullaamaan. Lelun kommentti "Vain pallollinen teki kerralla töitä, muut kaiveli nenää." kuvastaa melko lailla tyhjentävästi pelin kulkua avausjaksolla ja toisenkin alkupuolella.
Souls AC:n parhaat paikat tulivat linjan taakse pelatuista pystypalloista ja niistä tulleista keskityksistä. Ja maalinkin saivat pojat rakennettua. Hyökkäyssuunnasta katsottuna vasemmalta tulleen pystyjuoksun ja keskityksen jälkeen luuti soulskärki pallon ohi LPK -vahti Neuvosen ja tauolle mentiinkin sarjajumbon 1-0 johtoasemassa.
Kuten mainittua, oli toisen jakson meininki alkuosastaan LPK:n osalta heikkoa. Osa pelaajista alkoi jo tuskastumaan omiin ja muidenkin otteisiin. No eipä saanut Soulsikaan kuin yhden paikan. Heidän avopaikkansa syntyi, kun Souls -kärki pääsi nokikkain Neuvosen kanssa tolpasta kimmonneesta pallosta. Veto suuntautui kuitenkin karkeasti ohi.
Kun jaksoa oli pelattu puolet, alkoi LPK heräämään. Joukkue loi useita hyviä maalipaikkoja ja viimein Joel Kolu onnistui puskiessaan Ilkka Peltokankaan oivallisen kulmapotkun maaliin veskarin käsien ja mahdollisesti yläriman ja tolpankin kautta. Tästä LPK sai entistä enemmän puhtia otteisiinsa ja lopun jo häämöttäessä iski El Viurra. Vähintään puolet vastustajista roikkui kiinni Lauri Berlinissä, joka sai ohjattua kuljetuksensa jälkeen pallon Pablolle, joka laukoi hallitusti ja voimalla etunurkasta kauden viidennen maalinsa, joka jäi ottelun voittomaaliksi. Lopussa Roope Blomqvist vielä kaunisteli lukemat kolmeen yhteen Souls -molarin pompoteltua Peltokankaan Ilkan keskitystä.
Ei hyvä peli, mutta niinpä sieltä voitto taas rouhittiin. Seuraavaksi LPK suuntaa Säynätsalon Riennon nuorten ja lupaavien atleettien kimppuun, mutta vasta juhannuksen jälkeen. Studio vaikenee ja Kaken tilastopaja foorumilla jatkaa.