Katsaus nelosdivari kauden 2017 ensimmäiseen puoliskoon:

24.4. LPK – Nousu 1-6 (0-3), Vehkalampi

Kauden avausottelu, jossa Lohareille tarjottiin kylmää kyytiä. Nousun neljästä ensimmäisestä yrityksestä kolme löysi tiensä verkon perukoille ensimmäisellä jaksolla ja ottelu oli sitä myöten taputeltu. Toinen puoliaika silkkaa kosmetiikkaa, LPK:lla ei lopulta edes tuuri käynyt paikoissaan, sillä pallo löysi itsensä kerran ylärimasta ja kerran maaliviivalta. Ottelu tuli hieman liian aikaisin joukkueelle, sillä maaliskuussa aloitetulla preseasonilla oltiin ehditty pelata vasta kaksi harjoitusottelua ennen sarja-avausta. Positiivisena mainintana kuitenkin joukkueen yllättävän hyvä peli-ilme, eikä numerot kerro kaikkea, vaikka Nousu voiton täysin ansaitsikin. LPK:n ainokaisen ottelussa viimeisteli Juuso Rastas, joka ei tulisi jäämään miehen viimeiseksi tulevalla kaudella.

4.5. MuurY – LPK 1-5 (1-3), Muurame

Viime vuosina kevätkausi on aloitettu erittäin huonosti ja kauden ensimmäinen voitto on otettu vasta joko kuudennessa tai jopa vasta seitsemännessä ottelussa, nyt se tuli jo toisessa. Ensimmäinen puoliaika aika vaihtelevaa, välillä hyvää pallonhallintaa ja välillä taas ei, prässääminen ei toiminut yhtään. Toinen puoliaika oli taas hyvin hallussa ja Muurame ei päässyt kuin muutamaan hassuun vastahyökkäykseen. Maalinteossa onnistui Patrick Ahonen jopa 4 kertaa ja onkin yksi seuran historian kovimmista maalintekijöistä. Viimeisen viidennen osuman kävi viimeistelemässä debyyttikauttaan pelaava Sanjar Masoumi.

8.5. LPK - FCV II 3-3 (1-1), Säynätsalo

Sanalla sanoen farssi. FCV käy ottelussa kahdesti johtoasemassa, tehden viidestä paikastaan kolme maalia, tämä toki kotijoukkueen puolustuksen suosiollisella avustuksella. LPK:lla taas paikkoja vähintään tusinaan, mutta kun ei mene, niin ei mene. Onnistuttiin kuitenkin nousemaan kaksi kertaa tappioasemasta, johon ei viime kausina ole aina pystytty. Patrick Ahonen jatkoi maalikarkeloitaan kahdella osumallaan ja Topias Kuusrainen viimeisteli LPK-uransa avausmaalin niin ikään lähes puolesta kentästä.

17.5. KaPa-51 – LPK 0-3 (0-2), Kangasniemi

Tilastokummajainen: koko 5 vuotta kestäneen LPK taipaleeni aikana Kangasniemeltä ei ole koskaan tarttunut pistettä enempää kotiin viemisiksi, tämäkin vuoden 2014 ottelussa, joka päättyi lopulta 0-0. Sekin oli työn ja tuskan takana, sillä maalivahti Tomi Sjöblom otti ottelun loppuhetkillä vielä rangaistuspotkun kiinni. Tänä vuonna historia täysin uusiksi ja vieläpä kauden ensimmäisellä nollapelillä. Vielä toukokuussa ei Kangasniemen luonnonurmi ollut ihan ehtinyt vielä kasvaa, mutta siitä huolimatta pallo liikkui hyvin maassa, eikä kotijoukkue KaPalla ollut oikeastaan yhtään vaarallista maalintekotilannetta koko pelissä, maalivahti Sjöblomin hoitaessa ainoat tilanteet vuorenvarmasti. Ottelussa nähtiin viime vuosilta tuttua töhöilyä rangaistuspotkuissa, sillä Mortaza Alamyar tuhri oman yrityksensä. Viime kaudella LPK onnistui tekemään maalin näistä 50% teholla, eli ei mikään hirveän hyvä tilasto. Ottelussa maalinteossa onnistuivat ensimmäistä kautta pelaajavalmentajana toimiva Tommi Huvila ja debyyttikauttaan pelaavat Jesse Karisto ja Mohammed Dahir Hassan. Ikävänä miinuspuolena tuli Juuso Harjun loukkaantuminen. Myöskin debyyttikauttaan pelaavan puolustajan nilkka vääntyi ikävän näköisesti, joka vaati lopulta ambulanssikyytiä. Murtumilta onneksi säilyttiin, kiitos myös vastustajalle pelanneen lääkärin nopealle toiminnalle.

26.5. KeuPa – LPK 2-6 (1-3), Keuruun terva

Mainio vieraskiertue sai jatkoa, kun vieraissa kaatui kauden ilman tappioita aloittanut ja hetken sarjakärjessä porskuttanut KeuPa. Voitosta huolimatta kotijoukkue hallitsi molempien jaksojen ensimmäistä 15 minuuttia, halliten keskikenttää. LPK:n tehtyä ensimmäisen maalinsa lähti peli paremmin rullaamaan ja kenttätapahtumien hallinta siirtyi vierasjoukkueelle. Yleisesti puolustettiin hyvin, KeuPahan teki molemmat maalinsa hieman turhaan aiheutetuista rangaistuspotkuista. Ottelun hahmona ja isäntänä hääri Juuso Rastas, joka viimeisteli hattutempun(ensimmäisensä laatuaan), Tommi Huvilan jatkaessa maaliputkeaan ja uusien pelaajahankintojen ”Chilen velho” Andres Salgadon ja ensimmäisellä kosketuksellaan vaihdosta tulleen Juuso Koppelomäen myös viimeistellessä maalit mieheen.

29.5. LPK – Liikunnan Riemu 10-0 (4-0), Säynätsalo

Kaksinumeroiset! Eipä jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa, LPK vei ja Riemu vikisi. Hyviä kuvioita ja hienoja maaleja. Juuso Rastas jatkoi mihin edellisessä ottelussa jäi ja viimeisteli toisen hattutemppunsa putkeen, Andres Salgadon ja Juuso Koppelomäen jatkaessa maaliputkiaan molempien viimeistellessä tällä kertaa kaksi osumaa per mies. Maalinteossa onnistuivat myös Jesse Karisto, Mohammed Dahir Hassan ja rangaistuspotkun verkon perukoille pamauttanut maalivahti Tomi Sjöblom.

5.6. Harjun Potku – LPK 1-2 (1-1), Vehkalampi Koko ottelu

Kauden hegemooninen kärkikamppailu, missä kovilta tilanteilta ja taklauksilta ei vältytty. LPK:lla ei koko ottelussa näennäisesti ollut mitään hätää ja pallonhallinta pysyi läpi ottelun. Potku meni kuitenkin ensimmäisestä paikastaan johtoon, kun hiirenäkin tunnettu LPK:n ex-pelaaja Antti Neuvonen kävi puskemassa kulmapotkun sisään ja tuulettaen, kuin ensirakkautensa Cristiano Ronaldo konsanaan. Loharit eivät tästä lannistuneet vaan onnistuivat vielä ennen taukoa tasoittamaan, kun Patrick Ahonen toimitti pallon luukulle, josta Andres Salgado viimeisteli loistavalla syöksypuskullaan pelin tasoihin. Toinen puoliaika mentiin tasaisissa merkeissä, molemmilla joukkueilla ollen omat tonttinsa. LPK onnistui kuitenkin maalinteossa, kun Tommi Huvila lähetti vapaapotkun maalille, josta Mortaza Alamyar jatkoi rinnallaan pallon maahan ja maaleilla mässäilemään alkanut Juuso Rastas viimeisteli hienosti etukulmaan. Potku yritti tulla vielä pitkillä palloilla ja kerran pääsikin oikein hyvään paikkaan, mutta Lohareiden maalille hälytetty Petteri ”Petsku” Säntti torjui loistavasti pallon riman kautta maalin yli. Puolustus kesti ja LPK oli lopulta kolmea pistettä rikkaampi hyvän ja tasaisen väännön jälkeen.

12.6. LPK – JIlves 2-1 (1-0), Säynätsalo

Viikon sisään jo toinen kärkikamppailu. JIlves hengitti sarjataulukossa niskaan ja ei ollut vielä hävinnyt otteluakaan. LPK aloitti ottelussa maalinteon ja jälleen kerran siitä vastasi Juuso Rastas. JIlveksen toppari palautti hieman huonosti pallon maalivahdille, johon väliin Rastas pääsi ja tuikkasi kotijoukkueen johtoon. Tämän jälkeen Loharit menettivät hieman otettaan, Petteri Säntin joutuessa ottamaan muutaman tärkeän torjunnan. Toisella puoliajalla molemmilla oli muutama hyvä maalipaikka, molempien joukkueiden maalivahtien venyessä parhaimpaansa. JIlveksen painostus tuotti kuitenkin tulosta, kun JIlves pelaaja kaadettiin boksissa ja pallo vietiin pilkulle, josta vieraat tasoittivat ottelun tilanteeksi 1-1. Tässä vaiheessa manatseri Vehanen teki hieman muutoksia, siirtäen Olli Väätäisen vasemman pakin paikalta kärkeen tuomaan nopeutta. Tämä tuottikin tulosta ottelun lopussa, kun Väätäinen pääsi karkaamaan lähes yksin läpi ja JIlves puolustus ei voinut muuta kuin kaataa hänet rankkarin arvoisesti. 2-1 voitto-osuman viimeisteli monivuotinen LPK-ikoni Marko ”Andy” Juntunen. Loistava ja viihdyttävä ottelu, jonka katsomossa nähtiin totutusti myös JIlveksen mukana kulkeva faniryhmä Herranmetsä.

27.6. FCK – LPK 1-0 (1-0), Comets Park Kotalampi

Perinteinen tappio aina meille vaikealle Kurdiryhmälle. Kamppailussa ei jääty taaskaan ilman tunteita ja tuoksuja, keltaisten korttien mennessä kotijoukkue FCK:lle lukemin 5-2. Ottelu pelattiin Kotalammen Comets Parkilla, johon oli päällystetty uusi uutukainen tekonurmi. Kenttänä pituudeltaan ja leveydeltään Jyväskylän isoin. Tämä yllätti Loharit housut nilkoissaan, eikä tuota tilaa onnistuttu lopulta käyttämään ollenkaan hyväksi. Kurdit olivat juuri lukemien verran parempi, peli täysin LPK:n hallussa paitsi ensimmäisen jakson lopussa tapahtunut suvantovaihe, jonka aikana kotijoukkue onnistui tuon maalinsa viimeistelemään. Kauden huonoin peli, mitään ei oikein saatu aikaiseksi, vastustajan maalivahtia testattiin jopa laukauksella, pallo pompi jokaisen jalassa jne.

3.7. Nousu – LPK 0-3 (0-1), Säynätsalo

Revanssi kevään avausottelusta. Molempien joukkueiden kokoonpano oli elänyt kauden aikana, LPK:ltakin taisi olla puolet eri miehitystä avauksessa mitä avauspelissä. Rutiininomainen voitto ennen sarjataukoa. Nousulla oli oma paha paikkansa ottelun alussa, mutta Tomi Sjöblom onnistui peittämään ja torjumaan vedon loistavasti. Lohareilla oli tunnetusti pallonhallinta ottelussa ja peli kulki paljon paremmin nyt kun oltiin taas siirrytty takaisin Säynätsaloon pelaamaan. Maalitehtailun aloitti tahtomaalillaan jo kauden kymmenentensä viimeistellyt Juuso Rastas ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla osuivat Andres Salgado kulmapotkusta ja kauden avausosumansa viimeistellyt Olli Väätäinen, joka karkasi läpiajoon.
Toisaalla Harjun Potkun hävitessä vieraissa JIlvekselle, jatkavat LPK ja Potku yhteisesti sarjakärjessä tasapistein, LPK kuitenkin edellä keskinäisen kamppailun voitolla. Jo tässä vaiheessa voi pitää kautta onnistuneena, sillä viime kaudella Loharit keräsivät 18 ottelusta 19 pistettä maalierolla 26-39, kun taas tällä kaudella ollaan jo 10 ottelun jälkeen 22 pisteessä maalierolla 35-15. Harjoitukset ovat parantuneet heittämällä pelaajavalmentaja Huvilan ansiosta, uusia innokkaita pelaajia löytynyt rinkiin, selkeä idea otteluissa ja kaikilla on ollut kivaa pelata jalkapalloa tällä kaudella, eihän se muuta vaadi.

Maalipörssi:

Juuso Rastas 10
Patrick Ahonen 6
Andres Salgado 5
Juuso Koppelomäki 3
Tommi Huvila 2
Jesse Karisto 2
Mohammed Dahir Hassan 2
Marko Juntunen 1
Tomi Sjöblom 1
Sanjar Masoumi 1
Topias Kuusrainen 1
Olli Väätäinen 1