JILves - LPK II 4-5 (2-1)
Jilves ja Lpk II -joukkueen välinen taisto alkoi Lpk:n kannalta katastrofaalisissa merkeissä. Olikohan peliä minuutti pelattu ja Jilves johti jo 2-0. Maalit mitä Jilves teki LPk:n verkkoon oli melkoisista nukahduksista ja oman pään möhläyksistä johtuvia. Pelin alkuminuuteilla oli huomattavissa varsinkin Lpk:n pelissä väsymys. Väsymys oli toisaalta aika ymmärrettävääkin olihan kyseessä jo Lpk:n kolmas peli saman päivän aikana, kun taas vastustaja ei pelannut kun kaksi peliä. 2-0 tilanteessa vähitellen Lpk sai jalat suuremmilta hapoilta auki ja peli alkoi vähitellen tasaantua ja uskoa omaan tekemiseen alkoi taas löytyä. Tauolle mentiinkin 2-1 numeroissa. Valitettavasti maalintekijä tilastoja ei piiristä ole kuulunut useista kyselyistä huolimatta ja raportin kirjoittaja ei dementiasta johtuen muista maalintekijöitä koko pelistä.
Toiseen erään lähdettäessä Lpk pelasi lupaavasti ja tarkoituksena oli tulla vaikka väkisin rinnalle, mutta sitten kävi taas möhläys ja Jilves teki 3-1 osuman. Pelin kulku kuitenkin kertoi että tilanne voisi olla aivan päinvastainenkin ja Lpk:n usko ei vielä horjunut ja ei kovinkaan kauan edellisestä maalista Lpk tuli taas maalin päähän. 3-2 tilanteen jälkeen Jilves sai täysin ilmaisen maalin, kun muuten hyvin pelannut maalivahti Jaakko Mörsky tuli maalivahdin alueen rajalle asti vastaan tarkoituksenaan ottaa pallo käsiinsä, mutta kuinka ollakaan vastustajan kärkipelaaja pääsi tuikkaamaan Mörskyn haarojen välistä 4-2 osuman. Sitten sisuuntunut Lpk teki sen ,mitä ei ainakaan allekirjoittanut itse ole nähnyt koskaan Lpk:ssa tapahtuvan, sillä kahden maalin tappiotilanteesta huolimatta Lpk kiri vajaan kahdeksan minuutin aikana rinnalle ja maalilla ohikin. Seitsemän minuuttia ennen loppua tilanne olikin Lpk:lle 4-5. Lpk otti tuossa vaiheessa aikalisän ja aikalisän ainoa viesti oli että, "tiputetaan puolustusneliö oman kenttäpuoliskon puolelle aina kun vastustajalla on pallo ja seurataan oma mies loppuun asti". Lpk kesti Jilveksen loppu minuuttien näennäisen painostuksen ja otti komeasti pisteet kotiin. Joukkueelta hatun noston arvoinen suoritus.
Pelaajat:
Mv Jaakko Mörsky, Hannu Kettunen, Kai Rajala , Igor Malytsev, Ville Alaniva, Jari Lehtinen , Harri Heikkinen ja Erkka Lehtinen.



