LPK II - su 9.12.2006 turnauksen pelit

LPK II – KaDy  2-7

Päivän ensimmäiseen koitokseen lähdimme kuudella miehellä, joten yksi vaihtari hyökkäyspuolelle saatiin. Rumat luvut, eikä niin vaikeasta vastuksesta. Ensimmäinen puoliaika oli hyvinkin tasaista pelailua eikä vauhti kenenkään unista päätä huimannut. Puolustus piti eikä maaleja juurikaan syntynyt. Toisella jaksolla meno olikin toista. Yksi musta minuutti ja KaDy räppäsi 3 maalia. Ja kun meikäpojjaat nosti peliä ja pelaili lähes p äämäärättömästi, uhkarohkeasti ja menetteli palloja, niin kuinkas ollakaan tuli noutaja melko tylyin lukemin. Ei tästä sen enempiä. Pukukoppiin ja seuraavaa ottelua odottelemaan.

FCV- LPK 7-4

Täysin aamun touhuilut unohtaneena astelivat jannut LPK:n harmaissa kentälle tavoitteenaan kirkastaa kakkostiimin mainetta. Vieläpä Erkka oli mukana kärsittyään edellisen ottelun pelikieltoisena toimitsijapöydän ääressä. No kuinkas kävikään. Peli sujui alusta oikein hyvin. Tavoitteena oli ottaa aika pois vastustajalta heti jos avaisivat lyhyellä omassa päässä. Sehän toimi eikä FCV:n pelinrakentelusta ehtinyt syntyä paljoa mitään. Pitkät pallot lentelivät yli tai jäivät titaanin kovien puolustuspelaajien haltuun, josta hienot 0-2 puoliaikalukemat syntyivät. Parasta peliä meiltä tähän mennessä. Sitten en tiedä mitä tapahtui. Sen mitä osaan sanoa oli se, että Vaajakoskelta tultiin kahta ja välillä kolmea kaistaa, eikä maalilla aina ollut ketään saati sitä ennen hidasteena. Kavennus, tasoitus ja ohitus. Siinä se. Janne jäi toisen jakson alkupuolella kentänlaidalle polvineensa. Eikä Pablollakaan aina helppoa selän kanssa ollut. Vielä koetettiin saada pelistä kiinni ja pari maalia ehti syntyäkin, mutta auttamattomasti juna oli jo mennyt, päätepysäkkinä LPK:n tyhjä maalinedusta.

Souls AC- LPK 3-3

Kolmas ottelu tänään ja ehkä oli enimmät energiat jo edellisiin mittelöihin kulutettu. Alku oli kuitenkin sen verran hyvä, että ensimmäistä (komeaa) osumaa juhlittiin Soulsin päädyssä. Siitä ei kuitenkaan pitkää iloa syntynyt, kun palloa kaivettiin jo oman maalin perukoilta. Tämän jälkeen pelin kulku oli sähellystä puolin ja toisin. Ratkaisuja yritettiin mahdottomista paikoista ja melko epätoivoisestikin. Molempia häiritsi myös hätäilyn tarve hyökkäysiin lähdöissä jolloin tyhmiä pallon menetyksiä syntyi. Se latisti pelin tasoa. Tauolle lähdettiin tasalukemin 1-1. Maalille saatiin ihan mukavia otteita päivän aikana näyttäneen Harrin tilalle Jaakko suoraan ulkomailta. Muuten peli eteni samoin sävelin kuin ekan loppu. Kuitenkin Soulsin hyökkäys puri sen verran, että meidän pään verkot heiluivat. Tasoitus tuli kuitenkin makeasti. Pablon yllättävä veto aloituksesta painui vastustamattomasti unessa olevan vastapuolen maaliin ja lukemat olivat 2-2. Tästä kuitenkaan ei meikäläiset saaneet ryhtiä otteisiinsa ja jälleen oli antautuminen maalin muodossa. Sen jälkeen nähtiinkin kentällä taisteleva LPK. Kerrankin painetta saatiin kasattua Soulsin päätyyn. Kun sitä oikeasti haluaa niin kyllä tulostakin jossain vaiheessa alkaa syntyä. Hienoisen hässäkän jälkeen lähietäisyydeltä pallo saatiin maaliin asti lopulta toimitettua. Vaikka ”vain” tasapeliin päädyttiin, tuntui se jo tässä tapauksessa lähes voitolta.

Nyt kun pistetili on repäisty auki, niin ensi vuoden puolelta saatte niitä voittojakin jo lueskella.

Tässä vielä viikonlopun miehitys tehoineen.
Hannu Kettunen 1+2
Marko Juntunen 0+3
Jarkko Ketola 3+0
Pablo Viurra 2+0
Erkka Lehtinen 0+1
Janne Haapa-aho 1+0
Harri Heikkinen 1+1
Jaakko Mörsky



Ilmoittaudu!