CAMU – LPK 5-5 (3-1)
LPK Nousi tasoihin viimehetkellä
LPK ja FS CAMU kohtasivat paikallistaistelussa toistamiseen tälle kaudelle. Ensimmäisen kohtaamisen vei selvästi LPK, mutta tällä kertaa peli oli LPK:lle vaikea. CAMU:lla oli mukana kuusi pelaajaa maalivahdin lisäksi, kun LPK:lla pelaajia riitti yli kahteen kenttään.
Pelin alku meni pitkälle CAMU:n määräämässä tahdissa. Kotijoukkue laskeutui puolustamaan alas ja iski vastaiskuista, mikä sopi hyvin vahalukuiselle joukkueelle, varsinkin kun LPK ei saanut millään jalkojaan liikkeelle ensimmäisen erän aikana. Muutamia vaarallisia paikkoja nähtiin LPK:n maalilla erän alussa ja ajassa 7:50 kotijoukkue siirtyikin 1-0 johtoon. LPK:n 1-1 tasoitus tuli hetkeä myöhemmin, mutta ennen ensimmäisen erän loppua olivat taululla lukemat 3-1 CAMU:lle. Erän aikana kummatkin joukkueet kolisuttelivat tolppia ja ylärimoja useasti ja odotettavissa olikin, että toinen erä ei ainakaan tule jäämään maalittomaksi.
Toisessa erässä LPK ehti olla jo 4-2 ja 5-2 tappiolla ennen kuin kirivaihde saatiin päälle. Peluuttamista tiivistettiin ja se toikin lisää tempoa peliin. CAMU:n rikkeet tulivat toisessa erässä täyteen jo 12min pelaamisen jälkeen ja LPK:n Riku-Pekka Salmi pääsi kokeilemaan kahdesti kymmenestä metristä. Kaksi kertaa pallo upposi aivan vasempaan yläkulmaan ja pari minuuttia ennen loppua oli tilanne 5-4. Ja mitenkäs sen jälkeen kävikään? Vielä pelin viimesekunneilla, pienen pyörityksen päätteeksi, pallo pomppi CAMU:n maalin eteen, josta sen pisti maaliin J. Kykyri. Tilanne tasan 5-5 vain 5.5 sekuntia ennen pelin loppua. Tämä jäi myös pelin lopputulokseksi.
Erityisesti pelistä jäi mieleen tapahtuma, jossa CAMU:n nro 3, T. Holmberg taklasi rumasti ja tarkoituksellisesti LPK:n pelaajan kovasta vauhdista parkettiin. Tuomari armahti Holbergia antaen vain keltaisen kortin; Rikottu pelaaja parantelee paikkojaan koko joululoman. Tarkoituksellisesta vastapelaajan vahingoittamisyrityksestä kuuluu ehdottomasti antaa punainen kortti! Tuomari kompensoi hienosti edellisen tilanteen rankaisemalla LPK:n pelaajaa omalla vaihtoalueella vaihtopenkin edessä seisomisesta. Avain, siis seisomisesta alueella, mikä on merkitty alueeksi, jolla vaihtopelaajat odottavat kentälle pääsyä. Tämän rangaistuksen logiikka jäänee ikuiseksi mysteeriksi…
Joka tapauksessa hieno nousu LPK:lta tahmean alun jälkeen. Seuraava peli pelataan seuraavan vuoden puolella 8.1., jolloin Huhtaharjulle vierailemaan saapuu sarjajohtaja PoPa.
Tehot:
Salmi 2+0
Kykyri 1+0
Törmälä 1+0
Saari 0+1
Laru 1+0



