LA-VE – LPK 7-1 (1-0)
LPK ei osaa viimeistellä
Pallokosken Lohikerho kävi lauantai-päivän ratoksi pelailemassa futsalia Vimpelin liikuntahallilla, jossa vastaan asettui koko pohjanmaan ylpeys LA-VE eli tuttavallisemmin Lappajärvi-Veteli. LA-VE on kahden seuran - Lappajärven Veikkojen ja Vetelin Urheilijoiden - ennen kautta tapahtuneen fuusion tulos. Kauden ensimmäisessä pelissä Huhtaharjulla LPK oli LA-VE:a numeroin 4-3 (3-1) parempi.
Vajaan kahden sadan kilometrin matka Jyväskylästä Vimpeliin tehtiin mukavasti ja nautinnollisesti henkilöautoilla. Lähtöpaikalla jakaannuttiin autokuntiin ja tähän aktiviteettiin kuuluin myös kisailua siitä, kuka pääsee OP Ollikaisen ranskalaisen urheiluauton tasaiseen kyytiin ja nauttimaan tilavalla takapenkillä business-luokasta tutusta jalkatilasta. Kun OP:n auton toinenkin ovista saatiin pienen taistelun jälkeen avattua, pääsi matka kohti Vimpeliä alkamaan.
Ensimmäinen puoliaika oli kauttaaltaan tasaista vääntöä, mutta maalinteossa onnistui pelkästään kotijoukkue ja sekin vain kerran. Myös Lohikerhon Pallokoskellakin oli omat maalipaikkansa, mutta viimeistely oli yhtä huonoa kuin se on ollut tähänkin asti tällä kaudella; Eli paikkoja oli, mutta palloa ei vain maaliin saada – ei edes repulla perille asti vietynä.
Erätauolla valmentaja OP Ollikainen päätti ottaa visusti varjellut salaiset aseensa Jani ”salvatore” Kykyrin ja Petteri ”perussyöttö” Juutin peliin mukaan. Näiden muutosten tarkoituksena oli tuoda Kerhokosken Lohipallon peliin luovuutta ja huippuunsa hiottua pallotaituruutta. Aivan turhia nämä muutokset eivät olleetkaan, sillä Kerholohen Pallokosken pelin ainokaisen viimeisteli J. Kykyri millintarkalla vedolla yläkulmaan. Maalin syöttäjäksi merkittiin Tero ”tutka” Kelhälä. Tässä vaiheessa tilanne oli kuitenkin jo 5-1 ja peli näytti ratkenneelta, sillä näennäisestä painostuksesta huolimatta kotijoukkueella ei ollut LPK:n hyökkäysten kanssa sen suurempia ongelmia. Tätä ennen LPK oli jo kokenut jo tutuksi tulleet mustat minuutit, jonka aikana vastustaja rokotti kolme kertaa.
Pelin aikana LPK laukoi (urheiluruudun tietojen mukaan) 1673 kertaa kohti LA-VE:n maalia, joista maalia kohti vahingossa meni kaksi. Toisesta maalia kohti menneestä laukauksesta vastasi LPK:n tietoviisas Mikael ”Erik Toivanen” Möttönen. ”En enää millään saanut siitä metrin päästä palloa maalista yli, vaikka kuinka yritin”, kommentoi Mikael onnistunutta suoritustaan. Ohi menneiden laukausten lisäksi tolppa- ja ylärimaosumia LPK:lle kirjattiin 2485. LA-VE ei ottanut LPK:sta mallia, vaan pisti maalipaikoista pallot tarkasti verkon perukoille. Tästä perspektiivistä katsottuna pelin loppulukemat eivät kerro koko totuutta pelin kulusta, mutta silti ei käy kiistäminen, etteikö LA-VE ollut tällä kertaa LPK:ta parempi.
Pelin parhaaksi LPK:lta valittiin yksimielisesti ja ansaitusti V. Törmälä, joka mainioista otteistaan palkittiin komealla pystillä. Koko joukkue sekä palkintoraadissa olleet Stevie Wonder, Oidupus, Claude Monet ja Ray Charles onnittelivat vilpittömästi Törmälää tästä mainiosta saavutuksesta.
Ottelun tuomarikaksikko oli LPK:n tavoin Jyväskylästä ja he vihelsivät miehekkäästi pelin molempien erien aloitusvihellykset. Yhtään muuta järkevää tuomarointia ei kaksikolta pelin aikana sitten nähtykään. Vaikka Koskipallon Kerholohen peli ei tuomaritoimintaan kaatunutkaan, niin on silti surullista, että kesällä alasarjoja viheltävät tuomarit päästetään mokailemaan futsalin ykkös divisioonaan. Ei tästä tällä kertaa enempää.
Kauden viimeiseen kotiotteluun LPK:n vieraaksi saapuu KaFu Kajaanista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan KaFu:lla piti tulla pelaamaan Huhtaharjulle jo 26. marraskuuta, mutta yllättävän vatsatautiepidemian takia ottelu jouduttiin perumaan vain muutamia tunteja ennen pelin alkua. Tämän takia muun muassa lukuisat kaukaa matkaan lähteneet fanibussit joutuivat kääntymään kesken matkaa pettyneenä takaisin. Aiemmin pettymään joutuneille faneille on kuitenkin huomenna luvassa kompensaatiota, sillä LPK lupaa voittaa pahaa aavistamattoman vastustajansa vähintään yli kymmenellä maalilla.
LPK: Mösrky (mv), Kelhälä, Juuti, Tolvanen, Törmälä, Väliverronen (C), Kykyri, Peltokangas, Möttönen, Nieminen ja Laru.



