LPK - HP Team 12-0 (5-0)

Lyhyesti kerrottuna LPK piti pienimuotoiset maalikarkelot HP Teamin kustannuksella ja Juvonen pelasi kauden ensimmäisen nollapelin. Jos taas halutaan vähän värittää tarinaa, niin ensimmäisen 10 minuutin aikana LPK teki viisi maalia. Sitten oli kymppi hiljaisempaa. Toisella jaksolla tehtiin taas ensimmäisen kympin aikana viisi maalia, mutta lopussa ei ollut ihan niin hiljaista kuin ensimmäisen puoliajan lopussa. Juvonen piti nollan ja Möttönen saalisti paljon pisteitä.

Siinä oli raportti niille, joilla ei ole enempää aikaa tai kiinnostusta perehtyä siihen mitä todella tapahtui Huhtaharjun koulun salissa lauantaina 19.11.

Kaikkihan sai alkunsa siitä, kun ihminen tuli alas puusta. Sen jälkeen se opetteli kävelemään kahdella jalalla ja lopulta aloitti pelaamaan Futsalia. Suurin piirtein tämän kasvutarinan pohjalta on aikojen saatossa syntynyt myös maineikas LPK:n joukkue, joka tällä kaudella pelaa Futsalin 1.divisioonaan pohjoislohkossa ja lauantaina 19.11. kohtasi Vaasalaisen HP Teamin tapahtuma- ja maalirikkaassa ottelussa. Kotijoukkue oli valmistautunut otteluun todella hyvin ja voiton nälkä paistoi jokaisen kasvoilta. Ice Powerin katku täytti pukuhuoneen kun pelaajat sivelivät viimeisiä kiellettyjä aineita kehoonsa ennen lämmittelemään menoa. Alkutoimet sujuivat rutiinilla, mutta kaikesta toiminnasta paistoi läpi se, että LPK oli tullut voittamaan eikä mitään jätettäisi sattuman varaan.

Peli pyörähti käyntiin ja kotijoukkue alkoi määrätietoisen rynnistyksen kohti vastustajan maalia. Pelikello ehti tikittää ainoastaan 35 sekuntia, kun illan tehomies Möttönen viimeisteli Juvosen avauksesta pelin ensimmäisen täysosuman. Vain vajaata minuuttia myöhemmin joukkueen alkukauden tehomies Larâ jatkoi siitä mihin Möttönen jäi ja laukoi pallon tarkasti maaliin vierasjoukkueen maalivahdin haarojen välistä. Tämän jälkeen oli joukkueen toisen kentän vuoro näyttää miten pallo toimitetaan vastustajan maaliin turhia kyselemättä. Näistä kahdesta taikatempusta vastasivat ensin ajassa 5.31 tutkakurssin läpikäynyt Kelhälä ja ajassa 8.40 hänen tutkaparinsa Kykyri. Erän viimeisen häkin kävi luutimassa sisään Jyväskylän oma Idols-voittaja Törmälä ja samalla hän aloitti oman henkilökohtaisen matkansa kohti kauden ensimmäistä hattutemppuaan. Loppuerä mentiinkin sitten enemmän ja vähemmän pelaillen, vaikkakin taktiikkapalaverissa ei muistaakseni ollut kyseistä erikseen sovittu.

Toinen erä ei tuonut mitään uutta tulessaan - ainoastaan tukun hienoja maaleja. Nämä karkelot aloitti Kelhälä ottelun toisella osumallaan. Ajassa 26.59 oli vuorossa oppitunti siitä kuinka palloa potkaistaan sekä tarkasti että kovaa. Kauden hienoin osuma ja tekijänä Larâ!? Yleisön kaikki 3 henkilöä eivät olleet vielä edes ehtineet toipua edellisestä kun Törmälän poika sivalsi taas ajassa 27.19. Tästä vain reilua minuuttia myöhemmin RAY:n salamakätenäkin tunnettu Nieminen ohitti vastustajan maalivahdin jo illan 9. kerran. Sitten tapahtuikin jotain todella arvaamatonta. Larâ syötti pallon Törmälälle. Törmälä harhautti vastustajan ja laukoi pallon varmasti takakulmaan. Maali merkittiin Törmälälle, mutta tässä vaiheessa jo tehot 1+5 saalistanut Möttönen tuli aivan puskista ja yritti häikäilemättömästi varastaa Larân työn hedelmiä. Onneksi oikeus kuitenkin voitti, pisteet muutettiin oikealle miehelle ja Möttösen julmuus tulee elämään tämän raportin mukana. LPK:n kahdesta viimeisestä maalista vastasivat pohjoiskalotin vaarallisimman vasemman jalan omaava Tolvanen ja piikkimiehenä erinomaisesti toisen erän raatanut Juntunen.

Kiitos koko joukkueelle hienosta esityksestä, joka tulee elämään vielä vuosisatoja kansantarinoissa!

LPK: Mikko Juvonen (0+1), Jukka Väliverronen, Jukka Laru (2+1), Ville Törmälä (3+0), Mikael Möttönen (1+5), Kimmo Tolvanen (1+0), Valtteri Nieminen (1+3), Tero Kelhälä (2+1), Jani Kykyri (1+0), Marko Juntunen (1+0)



Ilmoittaudu!