LPK -KaFu 13-6 (8-2)

LPK voittokkaasti joulutauolle

Lauantai-illan tapahtumat oli nollattu kukin tahoillaan ja tavoillaan ja uusi ottelupäivä valkeni Jyväskylässä raikkaassa ja ottelun ajankohta, sunnuntai-aamu, huomioonottaen myös yllättävän raittiissa säässä. Jo lauantaina OP:n ranskalaisen tilaihmeen takapenkillä absoluuttisessa nollapisteessä desinfioidut juomapullot takasivat sen, että pelätyltä vatsatautiepidemialtakin vältyttiin. Ensimmäisenä urakkana oli aina yhtä palkitseva edellisillan hikisten pelikamppeiden kaivaminen umpisolmuun repäistystä muovikassista. Tästäkin selvittiin ilman miestappioita.

Odotetusti alkuverryttelyssä oli havaittavissa lähes shakkiotteluun verrattavaa vilkkautta. Ensialkuun tarkkasilmäisimmät havaitsivat LPK:n ns. venyttelyporukan yllä jopa korppikotkia, mutta lopulta liikettä löytyi kuitenkin jo sen verran, etteivät pulutkaan enää paskoneet päälle. Kopin puolella taktiseksi pääteemaksi nousi edellisillan empiiristen kokemusten * perusteella varsin odotetusti valmennusjohdon tunteellinen ja seikkaperäinen esitys futsalin viitekehyksestä, jota myös maaliksi kutsutaan.

Kun "Mister LPK" Kauko Sairanen oli vastaanottanut ottelun alkuseremonioissa Palloliiton myöntämän ansiomerkin ansiokkaasta ja pyyteettömästä seuratoiminnasta, saatiin itse ottelukin lopulta käyntiin. Ensimmäiset minuutit etenivät todella sekavissa merkeissä ja vasta LPK:n avausosuma ajassa 4:36 sai pelin kulkuun jonkinlaista juonta. Sinänsä kunnioitettavalla "hyökkäys on paras puolustus" -periaatteella esiintynyt KaFu jäi muutamista ylivoimahyökkäyksistään huolimatta ensimmäisen jakson loppua kohden paremmin järjestäytyneen ja joukkueena pelanneen LPK:n jalkoihin. Ketsuppipullon turahdettua auki tulostaulu näytti tauolla pelitapahtumiin nähden suhteellisen oikeutettuja lukemia 8-2.

Toisella puoliajalla ottelun käytännössä jo ratkettua LPK:kin kiinnitti valmennusjohdon harmiksi enemmän huomiota henkilökohtaiseen pistepörssiin ja yleisön viihdyttämiseen. Kokonaisuutena ottelun taso ei noussut toisellakaan puoliajalla korkeaksi tilanteiden aaltoillessa vauhdikkaasti päästä päähän LPK:n vastatessa enemmän ainakin etäisesti futsalia muistuttavista kuvioista ja ryhmityksistä. Myös ilman palloja Jyväskylään saapunut KaFu osoitti pallon saatuaan, että pelivälineellä osataan hyökkäyssuuntaan jotain tehdäkin. Tosin puolustamisen kustannuksella.

KaFun taitavista ja vikkelistä hyökkääjistä ja Heikkisen neljästä osumasta huolimatta joukkueiden tasoero oli kuitenkin selkeä ja loppulukemiksi kirjattiin lopulta vakuuttavat 13-6 LPK:lle. Vähäisistä vatsanväänteistä vastasi helpon ottelun kutakuinkin omalla tasollaan viheltänyt keskisuomalainen tuomarikaksikko. Näin ollen muutamia LPK:n peleille ominaisia taiteellisia ja tulkinnallisia erimielisyyksiä sääntöjen kiemuroista nähtiin ja varsinkin kuultiin tänäänkin.

Tarkemman pelikuvauksen uupuminen johtuu muuten siitä, että copyrightit ottelun hurlumhei-tapahtumista menivät LPK:n PR-suhteiden avittamana välittömästi loppuvihellyksen soitua Solar Filmsille. Keväällä 2006 ottelusta valmistuu Aleksi Mäkelän keskipitkä tahaton komedia, jossa Jasper Pääkkönen näyttelee Jani Kykyriä. Juonenkulkua sen enempää avaamatta kommentit LPK:sta ranskalaisin viivoin:

- J.Kykyri(4+1): Aikaero Karibia<->Kaustinen ja Voodoo-nuket selittää tehot. Moniselitteisesti kuuma pelaaja.
- I.Peltokangas(3+1): Piikkipelaajalle tärkeä todella alhaalla oleva painopiste. Vain Pekkaniska siirtää.
- T.Kelhälä(2+2): Lennonjohtoon pelottavan heikko punaisen ja vihreän sivurajan erottamiskyky. SATSin Schwarzenegger.
- J.Laru(1+3): Jälleen kerran kolmen tähden jalo esitys. Ensi kauteen taitelijanimellä?
- V.Nieminen(0+3): Hyviä jakoja siviilissä&kentällä. Huolestuttavasti Kykyrin kanssa samalla aaltopituudella.
- V.Törmälä(1+1): Äitiään arvostava rhytm&bluesin ja impressionismin ystävä. Tietänee jotain Huhtaharjun roskiksesta pelin jälkeen löytyneestä pokaalista.
- M.Möttönen(1+0): Pyrkii kyseenalaisin konstein tuomariston suosioon. Turhaan. Säärisuoja ei tällä kertaa tehoasennossa.
- K.Tolvanen(1+0): Urheilumuseo kyselee lainaamiesi salikenkien perään. Pyysivät palauttamaan alkuperäisillä nauhoilla.
- T.Turpeinen: Pallo- ja pelituntuma kohtalaisesti hallussa pitkän tauon jälkeenkin. Lupaavaa.
- M.Juvonen: Vielä kausi-pari sitten koko joukkue olisi lainannut Vesanderin eareja tuollaisella puolustuspelillä. Perhesyyt pehmittävät?
- J. Väliverronen(C): Missä vastaavaa liikkeen sulavuutta ja elastisuutta? Seniorijumpassa. Korkeasaareen Repen kakkosurokseksi kesällä.

Hyvää Joulua tasapuolisesti kaikille, varsinkin tuomareille. Tosissaan muttei vakavasti.

* LPK ei vastaa Vimpelin liikuntahallin seinä- ja kattorakenteille aiheutuneista vaurioista.



Ilmoittaudu!