LPK:n AVAUSVOITTO

LPK - LA-VE 4-3 (3-1)

Lohikosken Pallokerho isännöin Lappajärven Veikkojen ja Vetelin Urheilijoiden yhdistelmä joukkuetta LA-VE:a lauantaina Huhtaharjun koululla futsalin I-divisioonan pohjois-lohkossa. LA-VE:n kausi oli alkanut kahdella voitolla ennen lauantaina, kun taas isännät oli kontanneet ensimmäisessä ottelussa.

Nyt tahti oli kuitenkin toinen. Henki oli saatu viritettyä kohdalleen ja luultavasti juuri sen vuoksi, että usealla Kerholaisella on siteitä tuonne Lappajärvi-Veteli akselin suuntaan. Ainakin Väliverronen, Kykyri, Peltokangas, Möttönen, Tolvanen ja valmentaja Ollikainen koki pelanneensa muustakin kuin pisteistä.

Terävä alku tuotti kotijoukkueelle myös muutaman maalin. Koko ottelun kovasti töitä tehnyt Kimmo Tolvanen järjesteli avausmaalia, jonka sitten Ville Törmälä luuti viivalta sisään. Kahteen nollaan merkittiin tekijäksi Valtteri Nieminen, jonka vapari venytti verkkoja komeasti.

LA-VE terästi otettaan jakson puolivälin jälkeen ja sai tehokkaasti estettyä kotijoukkueen rakentelut. Ansaittu kavennus tuli Jukka Salon tekemänä ja myöskin vaparista. Jakson lopulla Kerhon parhaana palkittu Mikael Möttönen teki pyttykerhon suorituksen ja sinetöi puoliaika lukemat kolmeen yhteen puhtaalla tahto-maalilla.

LA-VE:n selkeästi vaarallisinta antia oli erikoistilanteet - kaikessa yksinkertaisuudessaan - ja joukkue pääsi taas maalin päähän identtisellä kopiolla ensimmäisestä maalista. Siirto ja Salon nilkka ojentui sen verran, että Petri Peura LPK:n maalissa ei saanut tunneliaan tukittua riittävän nopeasti. Toinen vaihtoehto LA-Ve:lla oli siirtää pallo veskarille, mutta tällä veijarilla oli sen verran jäykempi peri pohojalaanen nilkka, että vain pölypallerot tippuivat Huhtasuon laipiosta. Muutama laukaisutreeni ja tulostakin voi tulla…

Kerhon voittomaalin teki nopeasta vastahyökkäyksestä illan kahden maalin sankari Törmälä. LA-VE sinitteli vielä kavennuksen, mutta seurraava maali oli isännillä lähempänä, mm. Tolvasen läpiajo ja Niemisen tolppalaukaus, joka olisi muuten pyöreillä tolpilla mennyt sisään) .

Maalisarake jäi kuitenkin numeroihin 4-3 ja Lohikoskelaisille ansaittu avausvoitto. LA-VE:n parhaana kaksi maalia viimeistellyt Salo.



Ilmoittaudu!