VFC – LPK 9-5 (7-2)

LPK:n kiri ei riittänyt

Pitkän talvitauon jälkeen LPK matkasi Vaasaan, jossa odotti kaksi peliä. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui lohkoa ylivoimaisesti johtava VFC. Toisessa pelissä LPK kohtasi HP Teamin. LPK sai matkaan parhaan miehistönsä, sillä Jukka Laru oli matkustanut kulttuurimatkalle Pattayalle. Kaikki muut pelaajat olivat paikalla. Matka alkoi Jyväskylästä 5:45 taktiikkapalaverilla, johon osallistuivat postinjakaja sekä viimeiset baarista tulijat.

Ensimmäisellä puoliajalla LPK:sta ei ollut vastusta VFC:lle. Tähän ehkä suurimpana syynä pieleen mennyt taktiikka sekä vastustajan kovuus 1 vs 1 tilanteissa. LPK sai muutamia tekopaikkoja – ja kaksi maaliakin – mutta vastustajan nakutellessa vakuuttavasti seitsemän häkkiä, peli näyttö jo selvältä. Tuomarit sallivat kovan kontaktipelin ja siitä kookas kotijoukkue oli mielissään. Tosiasia oli kuitenkin se, että LPK oli huonompi ja toiselle puoliajalle oli tapahduttava muutoksia.

Valmentaja Ollikainen oli luvannut pelaajille limsapullon jokaisesta tehdystä maalista. Tästä innostuneen Mikael Möttönen yritti härskisti ryöstää itselleen tehopisteitä ja hätäiset "neljätoiista, neljätoista" huudot kaikuivat liikuntahallin seinillä jokaisen vierasmaalin jälkeen. "Pakko päästä Larusta tehoissa ohi", kommentoi Miklu tilannetta. Taistelun tauottua ja Jani Kykyrin vastustuksesta huolimatta toiselle puoliajalle päätettiin lähteä tiukalla puolustuspelillä. Vastustajan ennettiin pitää rauhassa palloa omassa päädyssään ja tarkoituksena oli iskeä maaleja vastaiskuista. Taktiikka toimi mainiosti, sillä 5min ennen peliajan loppua tilanne oli 7-5. LPK lähti hakemaan lisämaaleja ilman maalivahtia, mutta VFC iski tyhjiin kaksi maalia ja loppunumeroiksi tulivat 9-5.

Heti pelin jälkeen LPK:lla alkoi tiukka valmistautuminen seuraavaan peliin, jonka alkuun oli aikaa noin kaksi tuntia. Jokainen valmistui itse parhaaksi näkemällään tavalla. Jukka Väliverronen aloitti oman henkilökohtaisen valmistautumisensa meditoimalla irstaassa haara-asennossa. Kykyri puolestaan päätti nukahtaa hetkeksi, koska ei ollut kentällä edellisessä pelissä tarpeeksi torkkua. Kaikki näytti siis lupaavalta seuraavaa peliä ajatellen.

Kokoonpano: Juvonen, Väliverronen, Tolvanen, Törmälä, Peltokangas, Möttönen, Kykyri, Nieminen, Juuti, Kelhälä

Tehot:
Nieminen 2+0
Väliverronen 1+0
Peltokangas 0+2
Möttönen 1+0
Kelhälä 0+1
Tolvanen 1+0
Kykyri 0+1



Ilmoittaudu!