KylVe – LPK 2-3 (2-0)
Lauantaina 28.10.2006 klo 12.15 alkoi Lohikosken Pallokerhon ensimmäinen vieraspelimatka kohti Toijalaa. Vastassa oli ennakkoon liikkuvaksi ja taitavaksi porukaksi luonnehdittu Kylmäkosken Veikot. Pelimatkaa varjosti ikävästi pallokerhon fani-bussin yllättävä rikkoontuminen, joten sadat Lohareiden kannattajat joutuivat seuraamaan ottelun teksti television välityksellä koti-sohviltaan.
Peli alkoi erittäin rauhallisissa merkeissä molempien joukkueiden siirrellessä palloa lähinnä omalla puollustusalueella. Kylve pääsi siirtymään ottelussa 1-0 johtoon ajassa 1.45 LPK:n pelaajan liukuessa pallon harmittavasti omaan maaliin. Lisää kylmää vettä lohareiden niskaan kaatoi Juha-Pekka Tuomi ajassa 9.14. Lohikosken puollustajan ollessa tuuliajolla pääsi Tuomi pyssyttämään Kylmäkosken Veikot jo 2-0 johtoon. Ensimmäisen erän toinen kymmenminuuttinen käytettiin loppuun pelailun merkeissä. Ainoastaan vaihtopenkillä riitti liikettä, kun pelaajat yrittivät pysyä lämpiminä tässä erittäin hidastempoisessa ottelussa.
Puoliajalla Lohikosken valmennuskaksikko muutti taktiikkaa ja sai näin liikettä Lohareiden jalkoihin. Prässääminen aloitettiin ylempää, jolloin KylVen avauspeli saatiiin tukittua täysin. Ensimmäinen LPK-maali nähtiin toisen puoliajan alussa Visa Eräjärven toimesta Jukka Väliverrosen toimiessa syöttäjänä. Visa ohitti vastustajan puolustajan näppärästi ja siirsi pallon maalin oikeaan alakulmaan ohi hyvin pelanneen KylVen maalivahdin. Toinen maali nähtiin toisen erän puolivälissä, kun Valtteri Nieminen pääsi laidasta puolittain läpi ja ampui pallon näyttävästi maalin vasempaan yläkulmaan.
Ottelu sai loppusilauksen vain 26 sekunttia ennen loppua. Jukka ”Bono” Laru kahvitti Kylmäkosken pelaajan keskialueella ja syötti pallon toisen vastustajan längistä Tolvaselle maalin eteen. Kimmo yritti parhaansa mukaan työntää pallon vastustajan maalivahdin käsiin, mutta joutui antautumaan ja lopulta kuljettamaan pallon maaliviivan yli. Ottelu sai ansaitun päätöksen ja Loharit lähtivät kotimatkalle pisteet taskussaan.
Ottelun kohokohtia olivat Niemisen yläkulma-laukaus ja Bonon tuuletus voittomaalin jälkeen. Parhaana palkittiin virkeästi pelannut Visä Eräjärvi, joka lähti kotimatkalle kassillinen sukkia rikkaampana.
01:45 Airaksinen (Jyrämö) 1-0
09:14 Tuomi (Koskinen) 2-0
21:06 Eräjärvi (Väliverronen) 2-1
29:28 Nieminen (Tolvanen) 2-2
39:34 Tolvanen (Laru) 2-3



