LPK - Zenith 3-1 (2-1)
LPK aloitti voitolla
LPK avasi futsal-sarjakautensa kotipelillä Zenith Myllypuroa (Helsinki) vastaan. Huhtaharjun koululla käydyssä kamppailussa pelin alku oli LPK:lta hermostunutta pelaamista. Ehkä juuri siitä johtuen, ensimmäisen maalin teki vierasjoukkue Zenith. 0-1 Maali syntyi kulmapotkutilanteesta, jossa pallo ensin pomppi pakille ja pakin laukauksesta vielä suuntaa muuttaen LPK:n maaliin. Vastustajan tekemästä ensimmäisestä maalista ja LPK:n hermostuneisuudesta huolimatta, oli ottelu kuitenkin LPK:n hallussa. Pelissä LPK:lla oli lukuisia maalipaikkoja, mutta niitä ei pystytty hyödyntämään tarpeeksi tehokkaasti. Sen verran maalipaikkoja ja niistä tehtyjä maaleja kuitenkin oli, että LPK poistui erätauolle 2-1 johtoasemassa, kun Kelhälä ja Berlin iskivät maalit mieheen. Kavennusmaalin Kelhälä pisti pallon lähietäisyydeltä verkkoon. Johtomaalissa Berlin paukutti pallon maaliin kääntölaukauksella.
Toisella puoliajalla nähtiin vain yksi maali, ja kun maali viimeisteltiin Zenithin verkkoon, niin LPK poistui pelin jälkeen pukukoppiin voittajana. Maali syntyi ajassa 34:06, kun pallo löysi tiensä Zenithin verkkoon kulmapotkutilanteesta. Vastustajan paikat, jotka olivat harvakseltaan tapahtuvia vastaiskuja, hoiti maalissa pelannut Juvonen. Pelin lopussa Zenith pelasi ilman maalivahtia, mutta LPK:n puolustus kesti tämän kunnialla, vaikka rasitteena olikin erässä täyttyneet 5 virhettä.
Paljon jäi LPK:n pelissä vielä parantamisen varaa varsinkin hyökkäspelin ja maalinteon suhteen. Parantamisen varaa on myös viime vuoden etelälohkon kakkosella Zenithinllä, joka oli sarja-avauksessa yllättävän vaisu. Mutta paljon tulee vielä tapahtumaan ennen kuin sarja on tammikuussa pelattu, joten turha tehdä johtopäätöksiä vielä tässä vaiheessa.. LPK:n pelit jatkuvat heti seuraavana päivänä toista Helsingin joukkuetta vastaan. Peli Marmiksen Kuulaa eli tuttavallisemmin MaKua vastaan alkaa Huhtajarhun pölystä puhtaaksi ja pitäväksi mopatulla parketilla klo. 15:00.
Maalit:
03:01 0-1 Lahtinen (Kerokoski)
15:07 1-1 Kelhälä
19:31 2-1 Berlin (Juvonen)
34:06 3-1 Törmälä (Laru)
Tähdet:
Alfa Centauri A
Sirius A (Alfa Canis Majoris)
Epsilon Eridani
Itä-Suomen kirjeenvaihtaja J. Törmälä



