Zenith – LPK 4–4 (3–1)
Taas tasuri
On se kumma paikka, kun lajissa, jossa tulee paljon maaleja, onnistuu joku joukkue pelaamaan kolme tasapeliä putkeen. No, myös tämä onnistuu Lohikosken Pallokerholta. Edellisen viikonlopun kahden 5-5 tasapelin jatkoksi kävivät Lohikosken pojan kyntämässä siis 4-4 tasapelin Herttoniemenrannan liikuntahallissa.
Vaikka lääkelaukut olivat mukana ja matkaa taitettu melko rattoisasti Saksan autobaanoilta liisatulla Mersulla, ei ottelun alku ollut LPK:lta suurta hekumaa. Peli nimittäin oli viiden minuutin jälkeen kotijoukkueelle jo 2-0. Mr. Deerin selän taakse pelivälineen olivat luikauttaneet Karhatsun Henri ja Aihon Sami. Pikku hiljaa Loharitkin saivat aikaan painetta Zenithin maalille mm. U2:sen artistin näköisen jätkän länkien ja vaarallisen vedon muodossa. Kavennus tuli erän puolenvälin jälkeen, kun Eteläpohjanmaan poika Kimmo Tolvanen paukautti Thaimaan miehen pelipaita päällään pelanneen Jantteri Niemisen millin tarkan sivurajapotkun jälkeen pallon maaliin.
Kotijoukkue onnistui vielä erän lopussa karkaamaan kahden maalin johtoon. Lohikosken poikien harmiksi Hannin Sami nimensä maalintekijätilastoihin. Erän lopussa ottelussa nähtiin myös kovia otteita, jonka seurauksena yhden Zenithin pelaajan onnistui hankkia itselleen punainen kortti. Mies totesi tapauksen jälkeen tyynesti: ”Olenpa tyhmä jätkä”. Lohikoski aloitti toisen erän ylivoimalla ja Laru kavensi 2-3:een Veteliläislähtöisen Väliverrosen Jukan oivallisen syöttötyöskentelyn jälkeen. Toinen erä oli kauttaaltaan kevyehköä Lohishallintaa. Tasoituksen värkkäsivät kaksi vanhaa Terjärv Ungdoms Sportklubbin keltaviherpaitaa, kun Mikael Mikonpoika Möttönen sujautti maalin Ilkka Toivonpoika Peltokankaan esityöstä.
Vielä kerran Zenith karkasi johtoon, kun Tero Kaitosaari kumautti nopean vastahyökkäyksen päätteeksi pallon jälleen hyvin pelanneen Peuran selän taakse. Jos edellisenä viikonloppuna johto oli kahdesti lopussa ryssitty tasuriksi, niin nyt sentään noustiin tasoihin. The most valuable playeriksi valittu Jukka-Pekka Laru siirsi viileästi vastustavan länkeröisistä pallon sisään ja syöttöpojo merkattiin Kimberly Tolvaselle. Eli peli taas tasan ja kotimatkalle, joka onkin jo historiaa.
LPK:n pisteet:
Laru 2+0
Tolvanen 1+1
Möttönen 1+0
Nieminen 0+1
Väliverronen 0+1
Peltokangas 0+1
MVP: Laru
Varoitukset: Eräjärvi, Tolvanen



