KeuPa – LPK 0 – 1 (0 – 1)

Maalivahti juvoselle huippusopimus - sukkapykälä puhututtaa

Ennen Lohikosken PalloKerhon vierasottelua Keuruulla, saatiin kuulla odotettu uutinen. Maalivahti Mikko Juvonen kirjoitti kauden kestävän sopimuksen seuran kanssa. Ilmeisesti Juvonen sai myös sopimukselta sen mitä halusi, sillä lisäpykälien mukaan mm. Juvosen sukat (peli, työ ja juhla) pestään miehelle valmiiksi. Ja pesijänä ei enempää, eikä vähempää kuin valmentaja Sairanen. Muista pykälistä ei ole toimitukseen tihkunut tietoja. Jotakin kuitenkin kertonee se, että mies ajelee taksilla joka paikkaan ja koko ajan. Sen paremmin seura kuin Juvonenkaan, eivät suostuneet kertomaan sopimuksen yksityiskohdista enempää. Sopimuksen vaikutukset tullaan näkemään tulevaisuudessa, mutta katkeruutta on joukkueessa kuitenkin jo ilmennyt: ”Mullakin on kolmet rikkinäiset sukat. Miksei niitä hoideta?”, vuodatteli Jani Salokangas juuri ennen ottelua.

Itse ottelu KeuPan ja LPK:n välillä päättyi makeaan vierailijoiden 0 – 1 voittoon. Kylmä sää ei vaivannut pelaajia eikä varsinkaan paikalle vaivautuneita katsojia, sillä ottelun viihdyttäjä, paikallinen Ääni-Arska, oli elämänsä vedossa. Humppa soi ja huuli lensi. Tunnelma oli kuin maatalousnäyttelyssä.

Pelialusta oli saatu tasaiseen kuntoon, mutta aivan yhtä hyvin ottelu olisi voitu pelata paikallisen marketin parkkipaikalla. Betoni ei ollut tälle kentälle yhtään halventava nimitys. Kerhon pelaajistossa onkin alkanut levitä uhkaava penikkatauti epidemia. ”Mun penikat, mun penikat”, valitteli mm. Tero ”Minimega” Kelhälä selällään pukukopin lattialla pelin jälkeen. Nurmikenttien kaipuu käy kovana. Toivottavasti Jyväskylässäkin päästään nurmikolle ennen elokuuta.

Pelin ratkaisijaksi ilmoittautui vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Kerhon vasen pakki Jukka Väliverronen. Väliverronen laukoi pallon 25 metristä komeasti Keuruun maalivahti Miettisen ohitse. ”Joo. Näin veskarin vähän ulkona ja ajattelin laittaa semmoisen sivukierre alakierre yhdistelmän ja sinnehän se sitten painui. Aika arkista realismiahan tää meikäläiselle on”, totesi maaliseppo.

Edelliseen peliin verrattuna Lohikoskelaisten otteet olivat jonkin verran parantuneet. Valmista peli ei vieläkään ole, mutta kotijoukkueeseen verrattuna Kerho malttoi siirrellä palloa huomattavasti maltillisemmin. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla peli pyöri ajoittain mukavan näköisesti. Keuruulaiset paiskoivat pitkää palloa koko pelin ajan ja toisella jaksolla saivatkin loppua kohden näin luotua painetta PalloKerhon puoliskolle. Perinteinen paniikki-ilmiö oli lähellä, mutta lopulta Juvonen joutui ainoastaan kerran venyttämään tosissaan pallon eteen. Näin Jyväskyläläiset pääsivät lähtemään kotimatkalle pisteet takakontissa.

LPK: Juvonen, Kykyri (45. Lindholm), Rajala, Lehtinen (45. Juntunen), Väliverronen, Salokangas (45. Kettunen), Kelhälä (69. Montonen), Törmälä, Juuti, Viurra (59. Broman), Saari (78. Laitinen)



Ilmoittaudu!