LPK - JPS 2 -2 (1 - 1)

Pistejako sarja-avauksessa

Pitkän odotuksen jälkeen pyörähti taas Keski-Suomen kolmosdivisioona käyntiin myös Lohikosken Pallokerhon osalta. Huhtasuon hiekalla ensimmäiseen otteluun marssi, LPK:lle aina niin vaikea, Jyväskylän PalloSeura.

Ja vaikeaksi ottelu näytti taas muodostuvan. JPS oli alusta lähtien askeleen edellä Lohikoskelaisia ja aloitti pelin vahvalla pyörityksellä. Uurastus palkittiin 11. minuutilla kun vierasjoukkueen Mikko Kemi tälläsi pallon rysään. Vartin jälkeen alkoi myös Kerholle muistua mieleen miten jalkapalloa pelataan ja pikkuhiljaa Siniset hivuttautuivat peliin mukaan. 20. minuutilla antoi, Erkka Lehtisen loukkaantumisen myötä kentälle tullut, Ari Väänänen loistavan pystysyötön LPK:n hyökkääjille. JPS:n maalivahdin ainoa pelastus oli nyrkkeillä pallo alueen ulkopuolella väljemmille vesille ja näin varjella tasoitusta. Tuomari Hjeltin keskusteltua avustavan Gustafssonin kanssa veskarille näytettiin kuitenkin punaista ja LPK:lle vapaapotku rankkarialueen laitamilta. Vaparista LPK:n tasoituksen teki kapteeni Ville Törmälä. "Aattelin tuutata ylämummoon, mut sit jotenkin se kierti ihan keskelle", mietti Törmälä. Loppujakso mentiin Kerhon miesylivoimasta huolimatta varsin tasaisissa merkeissä.

Toisella puolikkaalla LPK lähti hakemaan voittoa. Näennäinen hallinta siirtyikin kotijoukkueelle, mutta riittävän ahtaalle ei vieraiden puolustusta saatu. Vastahyökkäyksestä JPS pääsi vielä kerran johtoon, kun Lauri Uusi-Hakala pääsi hieman helpohkosti tilanteeseen. Etukulmasta pallo Mikko Juvosen ohi. "En kerta kaikkiaan nähny ennää mittään, kun alko hämärtää", paljasti Huhtasuon pururadalta harhailemasta löydetty Juvonen.

Viime kauteen verrattuna oli Kerholla huomattavasti laajempi materiaali käytössä. Yksi peluri jäi jopa listan ulkopuolelle. Valmentaja Kauko Sairanen pisti puoliajalta vaihtoruletin käyntiin ja antoi kaikille mukana olleille peliaikaa. Tuoreiden jalkojen, ja miesylivoiman, myötä alkoi paine loppua kohden lisääntymään PalloSeuran alueella. Vain yksi ainoa laukaus suuntautui kuitenkin maalipuiden väliin, loppujen leijaillessa maisemaan. Yhden pisteen LPK:lle pelasti Osama Laitinen. ”Ei siinä mitään ihmeellistä ollu. Tein minkä lupasin”, kommentoi vaatimaton Laitinen kauden ensimmäistä maaliaan.

Kaiken kaikkiaan ottelu oli tyypillinen sarja-avaus, joukkueiden vielä hakiessa ottelu tuntumaa. LPK:n lukuisat kaksinkamppailu tappiot pistivät toimittajan silmään, samoin kuin virhesyöttöjen paljous. Positiivista oli Kerhon kahdesti nouseminen tappio asemasta, myös töitä oman joukkueen eteen tehtiin kiitettävästi.

LPK: Juvonen, Juuti, Rajala, Lehtinen (15. Väänänen), Väliverronen (80.Laitinen), Lindholm (65. Juntunen), Kelhälä (70. Broman), Törmälä, Kettunen (75. Ketola), Saari (45. Kontsas), Viurra (45. Montonen)



Ilmoittaudu!