LPK - BET 3-0 (1-0)

LPK otti kauden avausvoiton

LPK isännöi Blue Eyes Teamia Huhtasuon hiekalla pelatussa kamppailussa. Ennen sarjan alkua LPK ja BET olivat kohdanneet harjoituspeleissä kahdesti, joista kummassakin BET oli selvästi parempi. LPK lähti siis peliin hienoisena altavastaajana, mutta se ei kuitenkaan pelissä näkynyt. Alkuasetelma oli myös mielenkiintoinen siksi, että LPK:ssa kauden alussa aloittanut valmentaja J. Lehtinen oli vielä viime kaudella BET:n miehiä.

Erän alku, kuten myös koko peli, oli varsin hidastempoista ja verkkaista pelailua. Vaarallisiin maalintekopaikkoihin ei kumpikaan joukkue päässyt. BET pääsi muutamiin vastahyökkäyksiin, mutta tilanteiden viimeistely oli yhtä huonoa kuin kotijoukkueellakin. 37. minuutilla Tero Kelhälän tarkka roikkupallo yllätti BET:n maalivahti Kuiralan. Tämä maali osoittautui loppujen lopuksi varsin tärkeäksi, sillä pelin kuva olisi ollut varmastikin toisenlainen jos toiselle puoliajalle olisi lähdetty 0-0 tilanteesta. Erän loppupuolella pääsi LPK:n Petteri Juuti kokeilemaan puskupallon pistämistä n. kahdesta metristä maaliin, mutta tällä kertaa ilman tulosta. Erätauolla mentiin siis kotijoukkueen yhden maalin johtoasemassa.

Toinen puoliaika oli jatkuvaa BET:n näennäistä vyörytystä, mutta vaarallisia paikkoja vierailija ei kuitenkaan pystynyt luomaan. LPK:n puolustus pelasi Väliverrosen ja E. Lehtisen johdolla viisaasti ja kun sinisilmien hyökkääjillä ei ollut paras päivä, niin Juvosen vartioimaan maaliin pallo ei kertaakaan mennyt. Toisella puoliajalla LPK ei tuntunut saavan omaa peliään millään kasaan, mutta maaleja tuli silti kaksi. Peli ratkesi 84. minuutilla, kun Mikael Möttönen juoksi laidasta läpi, lirutti pallon ohi vastaan tulleen maalivahdin ja sijoitti lopulta pallon tyhjään maaliin. Loppunumeroita yliajalla kaunisteli vielä rookie Nieminen, joka jo hetkeä aiemmin oli lähellä maalintekoa. Toinen yritys kuitenkin onnistui ja näihin 3-0 lukemiin peli myös päättyi.

Pelin tuomarilinja myös hieman ihmetytti molempia joukkueita, sillä virheitä vihellettiin varsin mitättömistä tilanteista. Tämän huomasi myös LPK:n sikaosaston V. Törmälä, joka sai jo kauden toisen keltaisen kortin varsin mitättömästä tilanteesta (ainakin omasta mielestään). Muuten tuomarit hoitivat tehtävänsä hyvin. Seuraavassa pelissään tiistaina 31.5 LPK kohtaa Huhtasuon nurmella JJK II:n. Luvassa on varmastakin erilainan iltapuhde, koska pelintempo tulee olemaan aivan toisenlainen.

Maininnan suorituksistaan kentällä saavat seuraavat pelaajat:
Kolme tähteä: Tero Kelhälä
Kaksi tähteä: Jukka Väliverronen
Yksi tähti: Ville Törmälä

PS. Sinisilmien läpi katsotun pelin kommentit kannattaa tarkastaa BET:n foorumilta.

LPK: Juvonen, Väliverronen, E. Lehtinen, Kettunen, Kelhälä, Möttönen, Törmälä, Laru (71min Jatko), Juuti, Montonen (71min Nieminen), Lindholm (46min Viurra), J. Lehtinen, Lehtimäki



Ilmoittaudu!