JPS-LPK 3-1 (2-0)
Kolmosen Jyväskylän paikallispeli 30.8. ei helpottanut LPK:n asemaa sarjataulukon tyvipäässä vaan JPS korjasi koko potin Vehkalammelle tyypillisessä taistelupelissä.
Molemmat joukkueet lähtivät kylmässä säässä ja kostealla alustalla pelattuun otteluun voitto mielessä. LPK sai penkin päähän puolen kymmentä enemmän tai vähemmän pelikuntoista vaihtomiestä JPS:n kahta vastaan. Hyvän vireen syyskaudelle löytänyt JPS sai otteluun unelma-alun, kun jo ensimmäisellä peliminuutilla tuomitun vapaapotkun jälkiselvittelyissä kimpoillut pallo päätyi LPK:n maalinedustan kautta tyhjiin. Shokkialku näkyi LPK:n otteissa ensimmäisen vartin ajan, pallo poltti jaloissa, syötöt karkailivat ja punapaidat olivat järjestään hanakampia tärkeissä kaksinkamppailuissa.
JPS:n alun hallinta ei kuitenkaan johtanut useampaan maaliin ja vähitellen LPK:kin sai pelinsä paremmin kulkemaan. Ensimmäisen puoliajan edetessä JPS:n alakerta joutui usempaan kertaan rikkomaan LPK:n laitureita, mutta seuranneista vapaapotkuista ei läheltä piti - tilanteita suurempaa saatu aikaan. Kesken suhteellisen tasaisissa merkeissä käydyn taistelupalloilun JPS pääsi LPK:n usean peräkkäisen pienen virheen seurauksena luvattoman helposti vastaiskuun ja LPK:n verkko venyi toistamiseen. Vahvasti kavennusta hakeneen LPK:n pari puoliaikaa edeltävää namupaikkaa karkasi harakoille, joten tauolle mentiin lukemissa 2-0.
Toiselle jaksolle lähdettiin kutakuinkin ensimmäisen jakson tyyliin eli JPS iski nopeasti kulmapotkun jälkitilanteesta 3-0 osuman, jälleen kerran useamman LPK-lahjan seurauksena. JPS:n paras terä hävisi kolmannen maalin myötä hetkeksi ja LPK sai tämän jälkeen selvän otteen pelistä. Ennen tunnin täyttymistä Lauri Berlin pääsi lähes keskeltä läpi ja kavensi lukemiksi 3-1 Ville Törmälän ja Kimmo Tolvasen hyvän pohjustuksen jälkeen. Toinen maali roikkui hetken ilmassa, mutta vähitellen LPK:n hyökätessä vastaiskuihin keksittynyt JPS sai taas puolustuspakettinsa kasaan.
LPK siirtyi toisen puoliajan puolivälissä parin vaihdon kautta rohkeasti kolmen alakertaan ja peli alkoi odotetusti osoittaa avautumisen merkkejä. JPS missasi pari avopaikkaa LPK:n vielä etsiessä uutta muodostelmaa, mutta ottelun loppu kulki taas LPK:n komennossa. Varsinkin Otto Kinnunen oli liekissä viimeisen 20 minuutin aikana, mutta muutamaa JPS-vahdin alueen sisältä torjumaa kutia ja pariin kolmeenkin otteeseen maaliviivalla käynyttä palloa lähemmäksi ei enää päästy. Ikävän alavatsavamman saaneen Tero Kelhälän tilalle vaihdosta tulleen Petteri Juutin loppuminuuteilla vitosen viivalta tulittama 3 pisteen potkumaali herätti varmasti Jaguaarien scouttien mielenkiinnon, mutta 3 sarjapistettä jäi kuitenkin sarjapaikkansa varmistaneelle JPS:lle.
Tämän kauden osalta aletaan nyt "pussitella mustaa kasia" eikä LPK:n tulevista otteluista panosta puutu. Lohareille tutuimmilla pelikentillä kovimmat suoritukset tunnetusti tehdään vasta valomerkin, riverin ja 90 peliminuutin jälkeen ja tähän pohjautuen LPK:n parhaat esitykset ovat todennäköisesti vielä edessäpäin. Seuraava peli on kuitenkin aina tärkein ja Kaken Old Stars ei tule olemaan edustukselle helppo vastustaja lauantaina 1.9. pelattavassa LPK:n 25-v juhlaottelussa.
Maali: Berlin
Varoitukset: Berlin, Heikkinen
Tähdet:
*** Kanninen
** Kinnunen
* Berlin
Kokoonpano:
Mörsky
Möttönen
Rajala(66 Luhta)
Kanninen
Juntunen
Nieminen
Törmälä(66 Heikkinen)
Tolvanen
Antila(46 Kelhälä)(84 Juuti)
Berlin
Kinnunen



