LPK – FC Keitelejazz 1-6 (0-3)

Torstai-ilta sai arvoisensa päätöksen, kun Kotalammin soransekaiselle hiekalle kirmasivat LPK ja FC Keitelejazz. Ennakkoasetelmat näyttivät Lohareiden kannalta hyviltä. Ennen peliä hiekkatuntumaa oli haettu sekä huhtasuolta, että kotalammilta. Viimeistely oli sujunut niin mallikkaasti, että Oopeekin oli uskaltanut laittaa tiedon valtaväylälle uhkapelaajille vinkiksi vahvan ykkösen kyseiseen otteluun.

Lieko viileä tuuli vai Moskovassa pelattu sekunda-ottelu Suomi-USA verottanut katsojien määrää, sillä joukkueiden saapuessa pukuhuoneista kentälle, lehterit ammottivat tyhjyyttään. Joukkueet eivät esittelyjä kaivanneet ja täyden vaihtopenkin hurratessa LPK rynnisti kentälle.

Kerho oli hyvässä kolmen minuutin kunnossa ja ensi minuutit alkoivatkin muutamalla tilanteella Jazzin päädyssä. Eritoten Ile oli liekeissä ollen mukana joka tilanteessa. Ikävästi kuntohuippu oli kohdistettu ensimmäisiin minuutteihin ja hallinta siirtyikin neljännellä minuutilla Keiteleelle. Ilen alun loistavia otteita olisi mielellään katsellut pitempäänkin, mutta epäitsekkäästi Ile antoi muille tilaa loistaa. Valitettavasti jatkossa ei häikäissyt kuin aurinko.

Kerholle tällä kaudella tutuksi tullut musta hetki alkoi 19 minuutin kohdalla, kun vastustajan kärkimies jouduttiin läpiajon päätteeksi kaatamaan 16-sisällä ja pallo siirrettiin pilkulle. 0-1 syntyi Jazz-kapteeni Ari Niemisen jalasta. 24. minuutilla Jazzin Tommi Kautto pääsi puskemaan kulmapotkusta lukemat 0-2. Optimistisimmat vaihtopenkin kuluttajat olivat tässä vaiheessa varmoja, että on vain ajan kysymys koska LPK:n palaset loksahtavat kohdalleen ja pallo alkaa liitelemään Kerholle suotuisasti. Toisin vain kävi. Ajassa 38 pallo liiteli laidasta ohi LPK puolustajien sekä maalivahti Mörskyn ja Joni Terholla oli helppo työ viimeistellä 0-3 numerot takatolpalta. Näissä numeroissa valmennusjohto näki tarpeelliseksi herätellä joukkuetta ja ajassa 42 kentälle astui taistelijapari Viurra &Noronen, vartiomiesten Peltokangas & Juuti astellessa päät hieman painuneina kohti suihkutiloja. Erän loppu ei yllätyksiä tarjonnut ja numeroissa 0-3 lähdettiin koppiin.

Puoliajalla LPK:n kopissa oli ”déjà vu”-fiilis ja ideana olikin jatkaa ”ilon kautta” ja 0-0-tilanteesta. Kuitenkin Keitele kontrolloi peliä suvereenisti. Pablon ja AJ:n lämmettyä LPK alkoi tiputella täsmäpommeja Keiteleen paitsioansan taakse ja näin hyökkäyksissä saatiin muutamia tekopaikkojakin, mutta pallo pomppi hiekalla ja kuten Laurille oli käynyt 1. erän alussa, pomppu sääreen 1000 taalan paikassa sattui toisessa erässä Pablon kohdalle. Nämä 1478,47 euroa olisi kyllä saanut kilahtaa LPK:n kassaan.

Pelikellon näyttäessä 58 taululle siirrettiin jo lukemat 0-5, 0-4 lukemat olivat ehtineen livahtaa ajassa 56. Ensimmäinen syntyi kulmapotkusta samantyyppisellä kuviolla kuin 0-2, puskijana Tuomas Luukkanen ja jälkimmäisessä oppikirjamaisen pallon siirtelyn päätteeksi Joni Terho pääsi laukomaan keskeltä vapaasti. Ajassa 66 alkoi kerhon 16-alueella pienehkö repimiskamppailu LPK:n puolustajan ja Keiteleen hyökkääjän välillä pallottomassa tilanteessa. Keiteleläisen kaaduttua ensin tuomari Timo Onatsu osoitti kohti pilkkua. Keiteleen maalivahti Arttu Ojala tälläsi 0-6-lukemat.

Viurra/Virtanen kaksikon taistellessa eniten paitsioita ottaneen Loharin tittelistä AJ päätti jättää yhden paitsion syöttämättä ja purjehti yksin puolustuksen läpi loppunumerot 1-6. Jukalle jäi maalin jälkeen 8 minuuttia aikaa ottaa keltainen kortti, joka oikeuttaisi olemaan pois seuraavasta ottelusta. Onnistumisia ei tuntunut LPK:lle tällä kertaa tulevan. Jukka lähti hieman kovaotteisesti riistämään Jazz-hyökkääjältä palloa kortin toivossa. Lopputuloksena onnistunut riisto – ei korttia. Kulmalipulla nököttämällä kortti viimein heltisi ja kulmapotkun jälkeen jälleen yksi suurinumeroinen ottelu tämän vuoden 3-divisioonassa sai päätöksen. Joukkueet suuntasivat kohti Jere Lehtisen sinetöimän Suomi-Usa pelin jälkimaininkeja.

Oopeen demokraattisen äänestyksen jälkeen, äänin 1-0 tähtiä ei jaettu.

Kokoonpano:
Mörsky
Väliverronen
Kanninen        (62 -> Luhta)
Heikkinen
Juntunen         (62 -> Kykyri)
Juuti               (42 -> Noronen)
Törmälä
Peltokangas    (42 -> Viurra)
Möttönen
Laru
Berlin             (66 -> Virtanen)

Kortit: Viurra k, Väliverronen k




Ilmoittaudu!